Leopard-taistelupanssarivaunujen uudempien versioiden suorituskyky on merkittävästi venäläiskalustoa parempi, arvioi kenraalimajuri evp. Pekka Toveri.
– 2A6 on ylivoimainen kaikkiin venäläisiin vaunuihin verrattuna sekä suojan, liikkuvuuden että tulivoiman osalta, Pekka Toveri sanoo Tekniikka&Taloudelle.
Hänen mukaansa vanhemman venäläisen kaluston ja Leopardien vertailun tulos riippuu modernisoinnin tasosta.
– T-72B3M taitaa olla [T-72:n] viimeisin versio. Siinä on lämpökamera, eli pimeänäkökyky on vastaava kuin länsimaisella vaunulla ja suojat samaa luokkaa kuin Leopard 2A4:llä, Toveri toteaa.
Uudessa venäläisessä T-90-kalustossa on Toverin mukaan tiettyjä etuja. Sen putkesta pystyy ampumaan ohjukseen, jonka kantama on pitkä.
– Jos siis löytyy soiro, jossa pystyy ampumaan yli neljään kilometriin. Se on aika harvinaista, Toveri huomauttaa.
Uudenmaan kokoomuksen eduskuntaehdokkaana oleva Pekka Toveri korostaa, että suunnittelunsa vuoksi venäläiset panssarivaunut ovat miehistölleen vaarallisempia.
– Kaikki T-sarjan vaunut 64:stä eteenpäin on tehty automaattilataimelle. Puolet ampumatarvikkeista on siinä karusellissa, jonka päällä johtaja ja ampuja istuvat.
Loput ampumatarvikkeet on sijoitettu joka puolelle vaunua esimerkiksi koloihin ja kiinnikkeisiin seinille.
– Jos tulee läpäisevä osuma ihan mihin tahansa vaunussa, todennäköisyys, että se osuu ammukseen tai kartussiin, on erittäin suuri.