Venäjällä olisi suuria vaikeuksia toteuttaa täysimääräinen ja laaja liikekannallepano, arvioi Puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri (evp.) Pekka Toveri.
Hän kiinnittää huomiota niin ikään puolustusvoimien entisen tiedustelupäällikön, kenraalimajuri (evp.) Harri Ohra-ahon twiittiin.
Ohra-aho viittaa sosiaalisessa mediassa leviäviin väitteisiin, joiden mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja maan turvallisuusviranomaisten välisissä keskusteluissa olisivat olleet esillä muun muassa täysimääräisen liikekannallepanon julistaminen, maan rajojen sulkeminen ja sotatilalain julistaminen. Liikekannallepano koskisi väitetysti kahta miljoonaa ihmistä tänä vuonna.
Toveri suhtautuu twiittiketjussa väitteisiin skeptisesti:
– Kahden miljoonan reserviläisen liikekannallepano on lähinnä Putinin fantasiaa. Sotateollisuus ei pysty toimittamaan tuollaiselle joukolle materiaalia vuosikausiin. Mutta voihan reserviläisiä marssittaa jalkaväkenä konekiväärituleen Ensimmäisen Maailmansodan malliin, Toveri sanoo.
Ukrainan puolustusministeri Oleksii Reznikov arvioi viime viikonloppuna, että tammikuun alussa Venäjä estää miespuolisten kansalaisten poistumisen maasta, julistaa poikkeustilan ja käynnistää uuden liikekannallepanon.
Monien asiantuntijoiden mukaan mobilisointi on kuitenkin jatkunut Venäjällä kaikessa hiljaisuudessa myös ensimmäisen liikekannallepanon virallisen päättymisen jälkeen.
Kahden miljoonan reserviläisen liikekannallepano on lähinnä Putinin fantasiaa. Sotateollisuus ei pysty toimittamaan tuollaiselle joukolle materiaalia vuosikausiin. Mutta voihan reserviläisiä marssittaa jalkaväkenä konekiväärituleen Ensimmäisen Maailmansodan malliin. https://t.co/bodCBlm4fH
— Pekka Toveri (@PToveri) January 4, 2023