Pekka Toveri. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pekka Toveri HS:n päätoimittajalle: Jos on näin pihalla, ei kannattaisi avata suutaan

Helsingin Sanomat katsoo kohujuttunsa tietojen olleen vanhoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok./EPP) ihmettelee Helsingin Sanomien päätoimittajan Erja Yläjärven kommentteja.

Helsingin hovioikeus tuomitsi toimittajat Tuomo Pietiläisen ja Laura Halmisen maanpetosrikoksesta. Pietiläinen sai neljän kuukauden ehdollisen tuomion, Halminen sakkorangaistuksen. Tuomio liittyi joulukuussa 2017 Helsingin Sanomissa julkaistuun artikkeliin sotilastiedustelusta.

Syyttäjän mukaan jutussa julkaistiin sellaisia tietoja, jotka oli säädetty tai määrätty salassa pidettäviksi Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi. Syytteen mukaan julkaistussa jutussa ja sen suunnitelluissa jatkojutuissa olevat tiedot olivat peräisin puolustusvoimien salassa pidettävistä asiakirjoista tai muutoin puolustusvoimien salassa pidettävää tietoa.

HS:n vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi kommentoi toimittajien saamaa tuomiota tuoreeltaan tiistaina. Hän piti tuomiota ongelmallisena, sillä tuomio koski myös sellaisia artikkeleita, joita ei edes julkaistu. Erja Yläjärvi ei toiminut Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana artikkelin julkaisun aikaan.

– Julkaistu juttu liittyi suomalaisia koskeviin tiedustelulakeihin, joilla on yhteiskunnallinen merkitys. Jutun tiedot olivat jo julkaisuhetkellä vuosia vanhoja eivätkä ne vaarantaneet Suomen turvallisuutta. Puolustusvoimat tiesi jutusta etukäteen, Yläjärvi kommentoi tuomiota HS:ssä.

Päätoimittajan perustelut eivät vakuuta Pekka Toveria, joka on kenraalimajuri evp ja entinen pääesikunnan tiedustelupäällikkö.

– Jos on näin pihalla sotilastiedustelusta, ei kannattaisi avata suutaan, Toveri kirjoittaa X:ssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)