Hankittavat F-35-järjestelmän teollisen yhteistyön kyvyt varmistavat sen huoltovarmuudellisesti kriittisen osaamisen ja teknologian hallinnan Suomessa niin normaali- kuin poikkeusoloissakin.
Palvelusopimuksen suora työllisyysvaikutus Patrialle vuosina 2023-2031 on noin 600 henkilötyövuotta. Hankinnan työllisyysvaikutukset Suomessa ovat pitkäkestoisia jatkuen aina 2040-luvulle.
– Patrian ja Puolustusvoimien välinen F-35-palvelusopimus on jälleen askel eteenpäin koko Suomen F-35-hankkeelle sekä Patrialle. Tällä sopimuksella Puolustusvoimat saa kotimaisia F-35-järjestelmän ylläpito- ja huoltokykyjä, jotka ovat merkittäviä Suomen huoltovarmuudelle. Toisaalta sopimus luo pohjaa Patrian osaamisen kehittämiselle kohti uuden sukupolven järjestelmää, sanoo Patrian F-35-hankejohtaja Petri Hepola tiedotteessa.
Hänen mukaansa kotimaisen teollisuuden osuus F-35-hankkeen kykyjen rakentamisessa on välttämätöntä hävittäjähankkeessa edellytettyjen teollisen yhteistyön sekä huoltovarmuuden vaatimusten täyttämiseksi.
F-35:n kyvyt liittyvät puolustusministeriön ja Lockheed Martinin sekä puolustusministeriön ja Pratt & Whitneyn väliseen teollisen yhteistyön sopimukseen, jonka mukaan näiden yritysten on täytettävä teollisen yhteistyön velvoite kymmenen vuoden kuluessa teollisen yhteistyön sopimuksen allekirjoittamisesta.
Keskeisimmät teollisen yhteistyön projektit Patrialle sisältävät laajamittaisen F-35-eturunkojen valmistamisen Suomessa myös kansainvälisille käyttäjille sekä rakennekomponenttien tuotannon.
Tämän lisäksi Patria valmistautuu yhdessä moottorivalmistaja Pratt & Whitneyn kanssa F135-moottorin kokoonpano- ja ylläpitoprojekteihin.





