Maavoimen sotilaita marssimassa Puolustusvoimain lippujuhlassa valtakunnallisessa paraatissa vuonna 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Panostus pelotteeseen ja varautumiseen on paitsi järkevää, myös vastuullista”

Heikki Autton mukaan on tärkeää, että Suomi osoittaa olevansa vastuullinen jäsen Natossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autton (kok.) mukaan eduskunta on puolustusvaliokunnan mietinnön pohjalta lähes yksimielisesti sitoutunut siihen, että Suomen tulee osallistua täysimääräisesti Naton yhteisiin puolustuspyrkimyksiin myös resursoinnin osalta.

Vasemmistoliitto oli hänen mukaansa ainut asiaa vastustanut puolue.

Sitoutuminen Naton puolustussuunnittelun tavoitteisiin ei ole valiokunnan puheenjohtajan mukaan vain muodollisuus, vaan olennainen osa yhteisen pelotteen ja puolustuksen vahvistamista.

– Nyt jos koskaan on tärkeää, että Suomi osoittaa olevansa täysivaltainen ja vastuullinen jäsen Naton ytimessä. Liittokunnan uskottavuus perustuu siihen, että kaikki jäsenmaat kantavat vastuunsa ja panostavat riittävästi puolustukseensa, Autto sanoo tiedotteessa.

Kansanedustajan mukaan valiokunta korostaa myös, että vahva talous on edellytys uskottavalle puolustukselle. Kasvavat puolustusmenot ovat perusteltuja erityisesti Venäjän muodostaman pitkäkestoisen turvallisuusuhan vuoksi.

Samalla puolustuksen resursointi on Autton mukaan investointi, joka ennaltaehkäisee vakavampia kustannuksia tulevaisuudessa.

– Panostus pelotteeseen ja varautumiseen on paitsi järkevää, myös vastuullista. Jokainen euro, joka sijoitetaan puolustukseen, säästää pitkässä juoksussa mittaamattomasti inhimillisesti ja taloudellisesti, kun rauha säilyy, hän painottaa.

– Eduskunnan lähes yksimielinen linjaus on vahva viesti siitä, että Suomi ei jää katveeseen liittolaisten keskuudessa vaan toimii määrätietoisesti yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi, Autto sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)