Henkilö asentaa palovaroitinta helsinkiläisessä kodissa. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Palovaroittimista liikkuu harhaanjohtavaa tietoa

Palovaroitinvastuun siirtymisestä kiinteistön omistajalle liikkuu harhaanjohtavaa tietoa ja vääriä uskomuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osa väärästä tiedosta näkyy taloyhtiöille suunnattuna markkinointiviestintänä. Taloyhtiöiden on esimerkiksi annettu ymmärtää vastuun siirtyneen jo. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK muistuttaa tiedotteessaan, että siirtymäaika on yhä käynnissä. Valmistelussa voi kuitenkin kestää ja selvitystyö kannattaa aloittaa ajoissa.

Valmisteluihin on käytettävissä tämä ja seuraava vuosi, sillä vastuu siirtyy kiinteistön omistajalle 1.1.2026.

– Taloyhtiö on vastuussa heti vuoden 2026 alussa siitä, että jokaisessa asunnossa on toimivat palovaroittimet. Siksi valmistelu kannattaa aloittaa ajoissa, sillä asian suunnittelu ja toteutus voi viedä aikaa, SPEKin johtava asiantuntija Kari Telaranta neuvoo.

Pelastusalan tietoon on tullut muutamia tapauksia, joissa taloyhtiöiden on annettu ymmärtää vastuun siirtyneen jo tai että taloyhtiö voisi hoitaa vastuunsa vain erityisillä palovaroittimilla. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

– Osa taloyhtiöistä on oma-aloitteisesti ottanut jo vastuun itselleen ja näin saa tehdä, mutta kukaan ei ole vielä myöhästynyt asiassa, Telaranta muistuttaa.

Kaksi harhaluuloa liittyy varoittimien testaamiseen

Palovaroittimen testaamiseen liittyy kaksi väärää luuloa. Osa ihmisistä luulee, että taloyhtiö on jatkossa vastuussa palovaroittimen testaamisesta. Myös joissain mainoksissa on esiintynyt tällaisia väitteitä.

Palovaroittimien testaaminen on tulevaisuudessakin asukkaan tehtävä, mutta taloyhtiössä voidaan myös sopia, että yhtiö huolehtii testaamisesta. Molemmissa tapauksissa taloyhtiön on annettava asukkaalle selkeät ohjeet.

Toinen harhaluulo liittyy sähköverkkoon kytkettyihin palovaroittimiin. Toisin kuin jotkut luulevat, myös ne pitää testata.

– Säännöllinen testaus on ainoa tapa varmistua, että varoittimen ääni toimii. Tämä koskee kaikkia palovaroittimia, Telaranta toteaa.

Taloyhtiö päättää, millaiset palovaroittimet hankitaan

Taloyhtiön vastuulla on hankkia, ylläpitää ja huoltaa palovaroittimia. Taloyhtiö voi päättää, asentaako se tavalliset paristokäyttöiset palovaroittimet vai halutaanko niiltä lisäominaisuuksia.

Palovaroittimien ei tarvitse olla esimerkiksi etäyhteydellä valvottavia tai sähköverkkoon kytkettyjä, vaan tavalliset varoittimet käyvät. Sähköverkkoon kytkettyjä palovaroittimia ei saa kuitenkaan vaihtaa paristokäyttöisiin.

Vaimennustoiminnolla varustettu palovaroitin on järkevä hankinta, sillä sen avulla voi vaimentaa turhat hälytykset ja vähentää palovaroittimien turhaa irrotusta katosta.

– Pääasia on, että varoittimia on riittävästi. SPEK suosittelee, että palovaroitin asennetaan ainakin jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen, Telaranta kertoo.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)