”Osaamista moni haluaa antaa pidempäänkin” – reservin yläikäraja 65 vuoteen

Esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn kevään aikana.
Reserviläisiä arkistokuvassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Reserviläisiä arkistokuvassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Reservin yläikärajaa ollaan nostamassa 65 vuoteen. Asiasta linjattiin Petteri Orpon (kok.) hallituksen hallitusneuvotteluissa keväällä 2023.

– Sen verran voin neuvotteluita avata, että ei tämä kirjaus ihan läpihuutojuttu ollut, mutta vastustus tai epäilyt eivät tulleet minkään puolueen pöydistä vaan toisaalta. Pidimme kiinni tavoitteesta, että kirjaus on kaikille reserviläisille yhtäläinen ja mahdollistava, neuvotteluissa mukana ollut kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa blogissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nykyään asevelvollisuus päättyy sinä vuonna, jolloin asevelvollinen täyttää 50 vuotta, jos asevelvollinen on koulutettu miehistötehtäviin. Aliupseereiksi ja upseereiksi koulutetuilla asevelvollisuus päättyy sinä vuonna, jolloin täyteen tulee 60 vuotta.

– Hallitusohjelmaan kirjasimme, että asevelvollisuuslakia muutetaan siten, että asevelvollisuuden yläikärajaksi tulee 65 vuotta, Heinonen kiteyttää.

Vuoden 2025 alussa puolustusministeriö käynnisti reservin yläikärajan nostamista koskevan esityksen valmistelun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tavoitteenamme on esityksen saaminen eduskuntaan tulevan kevään 2025 aikana. Tulemme siis mahdollistamaan reserviläisten ja vakinaisesta palveluksesta eronneiden sotilaiden palveleminen Puolustusvoimien normaali- ja poikkeusolojen tehtävissä sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta.

Heinosen mukaan reservin yläikärajan nostolla halutaan turvata ensisijaisesti tiettyjen avainreserviläisten käytettävyyden maapuolustuksen tehtäviin.

– Monella reserviläisellä on nimittäin sellaista osaamista ja edelleen halua ja myös vahvaa isänmaallista tahtoa ja kykyä sekä terveyttä jatkaa tätä työtä. Tätä osaamista moni haluaa antaa jatkossa ja aiempaa pidempäänkin isänmaalleen ja tätä osaamista ja tekemistä myös isänmaamme tarvitsee. Siis, miksipä ei, Heinonen toteaa.

Kansanedustajan mielestä pääoppositiopuolueen ulkopoliittinen linja jää epäselväksi.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja pitää opposition puheita käsittämättöminä.
Ministeriön mukaan 60 työpaikkaa täytetään suomalaisella henkilöstöllä.
Mainos