Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) nostaa X-alustalla esille pääomasijoittamisen hyödyt.
– Onko pääomasijoittaminen Suomen talouskasvun uusi moottori? Se tukee yli 600 yritystä ja työllistää 101000 ihmistä. Tuottavuus on kasvanut jopa 7-kertaiseksi verrokkeihin verrattuna, mikä tekee siitä merkittävän kilpailukyvyn vahvistajan sekä kestävän kehityksen edistäjän, Wallinheimo sanoo.
Pääomasijoittajat ry:n mukaan kohdeyritykset ovat kasvaneet liikevaihdolla mitattuna kymmenen kertaa nopeammin ja henkilöstömäärällä mitattuna jopa 56 kertaa nopeammin kuin vastaavien toimialojen samankokoiset verrokkiyritykset vuosina 2012-2021.
Pääomasijoittajien kohdeyritysten liikevaihto kasvoi keskimäärin 43 prosenttia ja henkilöstömäärä 28 prosenttia vuosittain viiden vuoden kuluessa ensisijoituksesta, kun verrokkiyritysten vastaavat luvut ovat 4 prosenttia ja 0,5 prosenttia.
Suomen 500 suurimman yrityksen listalle viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseista yrityksistä lähes kolmannes on kasvanut pääomasijoittajan omistuksessa.
Pääomasijoittaminen on ammattimaista sijoitustoimintaa, jossa kohteena ovat listaamattomat yritykset, pääasiassa aikaisen vaiheen startupit sekä vakiintuneet kasvuyritykset. Pääomasijoittajat saavat vastineeksi osuuden yrityksen omistuksesta ja toimivat väliaikaisena omistajana, yleensä noin 3–7 vuoden ajan, tavoitteenaan vauhdittaa yrityksen kasvua.
Onko pääomasijoittaminen Suomen talouskasvun uusi moottori? Se tukee yli 600 yritystä ja työllistää 101 000 ihmistä. Tuottavuus on kasvanut jopa 7-kertaiseksi verrokkeihin verrattuna, mikä tekee siitä merkittävän kilpailukyvyn vahvistajan sekä kestävän kehityksen edistäjän. pic.twitter.com/XCA9UYQUqF
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) September 20, 2024