Verkkouutiset

Viimeisen reilun vuoden ajan suomalaiset ovat saaneet tottua aiempaa kalliimpiin sähkönhintoihin. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Olkiluoto 3 laskee sähkön hintaa, mutta kuinka paljon?

Asiantuntijan mukaan vaikutukset hintaan ovat myönteiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viimeisen reilun vuoden ajan suomalaiset ovat saaneet tottua aiempaa kalliimpiin sähkönhintoihin. Olkiluoto 3 on viimein valmistumassa ja ydinvoimala alkaa puskea sähköä täydellä teholla verkkoon huhtikuun puolessa välissä.

Miten se vaikuttaa sähkönhintaan? Verkkouutiset kysyi asiaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Janne Kaupilta.

– Lähtökohtaisesti uusi markkinoille tuleva tuotanto laskee sähkön hintaa, mikäli markkinaolosuhteet muuten pysyvät samanlaisina. Sähkönmyyntiyhtiö Väre on arvioinut Olkiluoto 3 laskevan sähkön verollista pörssisähköhintaa noin 5 senttiä kilowattituntia kohden toimiessaan täydellä tehollaan, sanoo Kauppi.

Olkiluoto 3:n valmistuminen voi laskea sähkönhintoja takaisin totutulle tasolle. Sähkönhinnat lähtivät nousuun jo loppuvuodesta 2021 ennen kuin Ukrainan sota alkoi. Ukrainan sota ja Venäjää kohtaan asetetut pakotteet aiheuttivat energiakriisin, joka on aiheuttanut järistyksiä ympäri Euroopan kansantalouksia.

Sähköyhtiö Väreen mallinnus osoittaa, että ensimmäiset 600 megawattia, jotka Olkiluoto 3 puskee sähköverkkoon lisävirtaa vaikuttavat kaikista positiivisimmin sähkönhintaan. Sähkönhinnan voi odottaa siis tämän vuoden aikana laskevan entisestään. Tämä on hyvä uutinen paitsi suomalaisten lompakoille myös inflaatiolle.

Olkiluoto 3 tasapainottaa Suomen sähköntuotannon tilannetta. Suurikokoinen tuotantolaitos mahdollistaa sen, että Suomi on aiempaa vähemmän tuulisähkön varassa. Suomesta tulee myös sähkönviejä, kun Olkiluoto 3 alkaa tuottaa sähköä säännöllisesti. Siitä huolimatta sähkönhinnan ennustaminen on vaikeaa.

– Tulevaisuuden ennustaminen on aina hankalaa, mutta jonkinlaista näkymää tulevien vuosien sähkönhinnoista voi hakea johdannaismarkkinoilta. Johdannaismarkkinat kertovat markkinoiden sen hetkisen odotuksen tulevaisuuden hinnoista, mutta eivät ole kiveen hakattu totuus, kuten energiakriisikin on osoittanut. Esimerkiksi loppuvuodesta 2022 johdannaismarkkinat odottivat alkuvuodelle yli 200 euron megawattituntihintoja, mutta todellisuudessa tammi- ja helmikuun keskiarvot ovat olleet noin 80 euroa megawattituntia kohden, Kauppi sanoo.

Hän muistuttaa, että erilaiset häiriötilanteet saattavat muuttaa sähkömarkkinaa, ja muuttaa sähkönhintaa. Mutta vertaakilpailuttajat.fi – sivuston mukaan sähkönhinnalla olisi selkeästi laskeva trendi. Määräaikaisen sopimuksen hinta olisi elokuussa 8,56snt/kWh ja marraskuussa 8,18 snt/kWh.

Janne Kauppi ei lähde arvailemaan tulevaisuuden sähkösopimuksien hintoja. Hänen mukaansa se päätyykö määräaikaiseen sopimukseen ja kiinteään hintaan vai toistaiseksi voimassaolevaan pörssisähkösopimukseen riippuu kuluttajan käyttäytymisestä.

– Sähkösopimustyypin valinta on hyvin yksilökohtaista ja monesta asiasta riippuvainen. Jos esimerkiksi omistaa sähköauton ja sähkön kulutuksen ajoittaminen edullisimmille tunneille on muutenkin mahdollista, voi pörssisähkösopimus olla tällöin mieluinen valinta. Mikäli taas haluaa sähkösopimukselta tasaisempaa hintaa ja ennakoitavammat sähkölaskut, voi määräaikainen sopimus olla parempi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)