Verkkouutiset Extra

Oletko irtisanomassa vuokrasopimusta? Tämä virhe voi kaksinkertaistaa vuokran

Kerrostaloja Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Pelkkä ilmoitus ei riitä vuokrasopimuksen irtisanomiseen. Ilman kuittausta irtisanomisaika ei välttämättä ala lainkaan.

Uusi työ tai opiskelupaikka toisella paikkakunnalla tarkoittaa monelle nopeaa muuttoa ja vanhasta asunnosta luopumista. Vuokralla asuessa tilanne on helpompi, sillä asunnosta pääsee eroon vain irtisanomalla sopimus.

Ennen asunnon irtisanomista kannattaa varmistua silti tietyistä asioista. Yksi yleinen virhe voi kuitenkin tulla kalliiksi: pahimmillaan vuokraa joutuu maksamaan samaan aikaan kahdesta asunnosta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtajan Anne Viidan mukaan aivan aluksi kannattaa muistaa yksi asia: vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on yksi kuukausi. Irtisanomisaika alkaa aina kuun viimeisestä päivästä. Jos vuokralainen irtisanoo asunnon esimerkiksi 1. huhtikuuta, irtisanomisaika päättyy siis 30. toukokuuta.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, vaan vuokralaisen kannattaa muistaa eräs toinenkin asia. Irtisanomisajan katsotaan alkavan siitä päivästä, kun vastapuoli saa ilmoituksen tiedoksi. Se ei riitä, että vuokralainen vain lähettää vuokranantajalle viestin, että irtisanoo sopimuksen.

– Vuokranantajalta on ehdottomasti pyydettävä kuittaus. Jos asunnon irtisanoo sähköpostiviestillä, vuokranantajalta kannattaa pyytää vastaukseksi kuittaus, että tieto irtisanomisesta on tullut perille, Viita korostaa Verkkouutisille.

Irtisanomisilmoitus on tehtävä aina kirjallisesti. Jos sen tekisi suullisesti esimerkiksi puhelimessa, asunnon irtisanomista voisi olla jälkikäteen vaikea todistaa. Pahimmillaan edessä voisi olla tilanne, jossa vuokranantaja väittää, ettei hän ole saanut minkäänlaista irtisanomisilmoitusta ja vaatii vuokralaiselta edelleen vuokria.

Entä jos vuokranantaja ei vastaa?

Aina kuittauksen saaminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Eteen voi tulla tilanne, jossa vuokranantaja ei vastaa yhteydenottoihin eikä häntä tunnu saavan millään tavalla kiinni. Vuokralaisen kannalta tilanne on vaikea.

Viidan mukaan riski liittyy etenkin niihin tilanteisiin, joissa asunnon irtisanominen osuu joulun tai kesälomien ajalle. Silloin moni vuokranantaja voi olla lomilla ja heitä on tavallista vaikeampi tavoittaa.

– Tällaisessa tilanteessa vuokralainen voi vinkata vuokranantajalle jo etukäteen, että on aikeissa irtisanoa sopimuksen tiettynä ajankohtana. Silloin vuokranantaja on tietoinen asiasta ja osaa olla paremmin tavoitettavissa, Viita vinkkaa.

Entä miten toimia tilanteessa, jossa vuokranantaja ei vastaa yhteydenottoihin tai hänen yhteystietonsa eivät ole ajan tasalla?

Viidan mukaan näihin ongelmiin kannattaa varautua jo ennakkoon huolehtimalla siitä, että molempien yhteystiedot ovat ajan tasalla. Silloin vuokrasopimuksen kumpikin osapuoli tavoittaa toisensa tarvittaessa.

– Viime kädessä vuokralainen voi kysyä taloyhtiön isännöitsijältä yksittäisen osakkaan yhteystietoja. Osa heistä suostuu kertomaan, osa ei, Viita kertoo.

Jos tämäkään ei auta, vuokranantajaa voi yrittää tavoittaa viralliseen lehteen laitettavan ilmoituksen kautta.

– Se on sitten hitaampi prosessi, Viita huomauttaa.

On myös muita virheitä, joita vuokralaisen ei asunnon irtisanomisessa kannata tehdä. Yksi on muuttopäivän ilmoittaminen liian aikaisin. Etenkin, jos et ole varma muuttopäivästä.

– Ei kannata luvata, että asunto on tyhjä tiettynä päivänä, jos muuttopäivä ei ole vielä varmuudella tiedossa. Mieluummin voi sanoa, että asunnon tyhjenemisestä ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.

Ellei vuokrasopimuksessa ole toisin sovittu, lain mukaan muuttopäivä on vuokrasopimuksen irtisanomisajan päättymistä seuraava arkipäivä.

– Jos irtisanomisen päättymispäivä on keskiviikkona, lain mukainen muuttopäivä on vasta torstaina. Vuokranantajan on huomattava, että asunto voi olla vielä torstaina lähtevän vuokralaisen hallinnassa ja siellä hänen omaisuuttaan. Tällöin syntyy tilanne, jossa muutetaan kahteen suuntaan.

Irtisanomisajasta voidaan joskus joustaa

Joissain tilanteissa irtisanomisajasta voidaan joustaa yhteisellä sopimuksella. Esimerkkinä on tilanne, jossa vuokralainen on muuttamassa toiseen asuntoon irtisanomista seuraavan kuun puolivälissä. Vanhan asunnon vuokrasopimus jatkuisi kuitenkin kuun loppuun asti.

Tässä tilanteessa osapuolet voivat yhdessä sopia, että vuokrasopimus päättyykin jo kuun 15. päivä eikä kuukauden viimeinen päivä. Vuokranantajan ei kuitenkaan ole pakko suostua irtisanomisajan lyhentämiseen.

Poimintoja videosisällöistämme

Irtisanomisajan kanssa ei kuitenkaan voi joustaa loputtoman vapaasti.

– Lain mukaan vuokralaisen irtisanomisaikaa ei voida pidentää eikä vuokranantajan lyhentää, Viita muistuttaa.

Vuokranantajan irtisanoessa sopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta. Jos vuokrasopimus on kestänyt yli vuoden, irtisanomisaika on kuusi kuukautta.

Joskus sopimusta ei voi irtisanoa

On olemassa tietty tilanne, jossa asunnon vuokrasopimusta ei lähtökohtaisesti voi irtisanoa. Tämä tilanne tulee vastaan silloin, jos kyseessä on määräaikainen vuokrasopimus.

– Määräaikaisissa sopimuksissa lähtökohtana on, että se sitoo molempia osapuolia koko määräajan, Viita muistuttaa.

Joskus vastaan voi tulla tilanne, jossa vuokralainen haluaakin muuttaa ennen määräajan umpeutumista. Viidan mukaan tässä tilanteessa asiasta voi pyrkiä neuvottelemaan vuokranantajan kanssa.

– Vuokranantajan kanssa asiasta voi neuvotella ja kysyä, millaiseen vahingonkorvaukseen hän suostuisi, jos sopimus päätetään ennenaikaisesti. Yleensä näissä on päästy sopimukseen kahden kuukauden vuokraa vastaavalla summalla.

Viimesijainen keino on lähteä hakemaan käräjäoikeudelta lupaa määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanomiseksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Koska asioiden käsittely käräjäoikeudessa on hidasta ja kallista, asiasta kannattaa aina pyrkiä neuvottelemaan ensin, Viita toteaa.

LUE MYÖS:
Moni ei tiedä: Näissä tapauksissa vuokran sopimussakkoa ei tarvitse maksaa

Kuka tahansa voi muuttaa kirjoille kotiisi – näin pääset ylimääräisestä asukkaasta