Ohitti poliisiauton 133 km/h 80-alueella – ajokortti hyllylle

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN
Poliisiauto kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN

Törkeää ylinopeutta ajanut autoilija kaahasi ajokorttinsa hyllylle Satakunnassa Porissa. Asiasta kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tapaus sattui viime viikonloppuna lauantain vastaisena yönä. Poliisin mukaan henkilöauto ohitti huomattavalla ylinopeudella kaksi autoa valtatie 8:lla Ahlaisten kohdalla. Toinen ohitettavista autoista oli tunnukseton poliisiauto.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisiauton ohittamishetkellä auton nopeudeksi mitattiin 133 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus alueella oli 80 kilometriä tunnissa.

Poliisi kertoo pysäyttäneensä auton, jossa oli mieskuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Jo pelkkä flunssa voi heikentää ajokykyä merkittävästi.
Tilanteen jatkoselvitys suoritetaan poliisin esitutkinnassa.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos