Jos päättäjät eivät ryhdy toimiin ongelmien korjaamiseksi, uhkaa julkisen talouden alijäämä paisua 20 miljardin euron kokoiseksi seuraavan reilun kymmenen vuoden aikana. Näin varoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen.
Hän kommentoi asiaa Twitterissä sunnuntaina.
– Jos seuraava hallitus ei aloita julkisen talouden korjaustoimia, niin on rehellistä sanoa, ettei helpompaa ei tule olemaan jatkossakaan. Päinvastoin. Nykymeno johtaa 20 mrd. alijäämään reilun 10 vuoden kuluttua.
– Kasvava alijäämä ja nousevat korkomenot on huono yhdistelmä, Pakarinen kirjoittaa.
Hän on jakanut tviittinsä yhteydessä kuvan EK:n laatimasta, Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin laskelmiin perustuvasta arviosta, jonka mukaan alijäämä kasvaisi ilman sopeutustoimia 20,6 miljardin euron suuruiseksi vuoteen 2035 mennessä.
Julkisen talouden tila ja velkaantuminen on noussut huhtikuun eduskuntavaalien keskeiseksi aiheeksi. Kokoomus julkisti talouspoliittisen ohjelmansa vaaliristeilyllään sunnuntaina. Pääministeripuolue SDP julkistaa talouspoliittiset linjauksensa alkavalla viikolla.
Valtiovarainministeriön virkamiehet arvioivat puheenvuorossaan joulukuussa, että Suomen julkisen talouden tasapainotustarve on yhdeksän miljardia euroa seuraavan kahden vaalikauden aikana.
Jos seuraava hallitus ei aloita julkisen talouden korjaustoimia, niin on rehellistä sanoa, ettei helpompaa ei tule olemaan jatkossakaan. Päinvastoin. Nykymeno johtaa 20 mrd. alijäämään reilun 10 vuoden kuluttua. Kasvava alijäämä ja nousevat korkomenot on huono yhdistelmä. pic.twitter.com/ewWrfLnOLW
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) January 29, 2023