Ajatustenvaihto mahdollisesta nuorten somekiellosta käy kuumana mediassa ja julkisessa keskustelussa.
Helmikuussa valtioneuvoston kanslia julkaisi esiselvityksen, jonka pohjalta sosiaali- ja terveysministeriöön perustettiin poikkihallinnollinen työryhmä pyrkimyksenään suojata lapsia ja nuoria sosiaalisen median haitoilta rajoittamalla lasten sosiaalisen median käyttöä.
Työryhmän väliraporttia odotetaan julkaistavaksi toukokuun loppuun mennessä.
Tutkimuksen valossa nuorten somekielto vaikuttaa haastavalta, sillä sosiaalisella medialla on nuorten mielenterveyden näkökulmasta paljon positiivisia vaikutuksia. Somekiellon haitat voisivat Nuorisoala ry:n mukaan kohdistua erityisesti heikommassa asemassa oleviin nuoriin.
– Somessa on paljon nuorille tärkeitä ja heidän hyvinvointiaan parantavia asioita. Tästä hyödytään eniten pienillä paikkakunnilla, joissa voidaan oman lähipiirin ulkopuoleltakin kokea samaistumista ja löytää yhteisöjä. Erityisesti tämä koskettaa sateenkaarinuoria ja muita vähemmistöjä, Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Meri Kulmala toteaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa sosiaalisen median hyviä puolia ei voi ohittaa puhumalla vain sen haitoista.
– Kukaan meistä ei sano, etteikö siellä ole myös haittoja ja riskejä, mutta sitä keskustelua tulee käydä nuorten kanssa eikä heidän ohi. Tämä somekieltokeskustelu on keskittynyt nimenomaan nuorten toimijuuden rajaamiseen, vaikka olisi tärkeää, että ennemmin yhdessä puututtaisiin someyhtiöiden tai aikuisten ongelmallisiin toimintamalleihin, Kulmala sanoo.
Somekielto sulkisi voimaan tullessaan paitsi nuorten vertaistukikanavan myös yhden nuorisotyön olennaisen väylän. Digitaalisen nuorisotyön ammattilaiset eivät usko somekiellon tuottavan haluttuja vaikutuksia.
– Australian somekiellosta tiedämme, että somekäyttäjien määrä on vähentynyt vain neljänneksellä ja kieltoja on ollut tosi helppo kiertää. Samalla ryhmädynamiikat ovat voineet muuttua niin, että kieltojen noudattajiin suhtaudutaan huonosti, Sekasin-kollektiivin toiminnanjohtaja Johanna Virtanen sanoo.
Nuoret ovat kuvanneet saavansa Sekasin-chatista jopa enemmän tukea kuin terveydenhuollosta. Viime vuonna chatissa käytiin 55 000 keskustelua ja kollektiivin discord-kanavalla on yli 20 000 nuorta.
Pelastakaa lapset ry:n nettinuorisotalo Netarin psykososiaalisen tuen asiantuntija Janina Koski huomauttaa, että jos somekielto tulisi, nuorille löytyy aina uusia kanavia.
– On jokin utopistinen ajatus, että kun otetaan somet pois, nuoret menevät metsään tekemään käpylehmiä. Ei voida ajatella, että otetaan jotain pois eikä anneta mitään tilalle. Tyhjiön täyttäminen vaatii aikuisilta todella paljon, Virtanen muistuttaa.