Kynttilöitä ja kukkia kolarin onnettomuuspaikalla. LEHTIKUVA / MINNA RAITAVUO

Nuorten liikennekuolemat rajussa kasvussa

Onnettomuuksiin liittyy usein ylinopeus ja turvavyön käyttämättä jättäminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen ennakkotietojen ja Liikenneturvan keräämien lehtitietojen perusteella tieliikenteessä on tänä vuonna tähän mennessä kuollut 177 henkilöä. Määrän odotetaan kasvavan, kun tilastot täsmentyvät alkuvuonna.

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen toteaa tiedotteessa , että viime vuoden vastaaviin tietoihin verrattuna tieliikennekuolemat eivät ole vähentyneet.

– Liikenneturvallisuuden parantuminen on pysähtynyt. Tarvitsemme päättäväisiä lisätoimia, että pääsemme kohti Suomen tavoitetta puolittaa liikennekuolemien määrä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasosta. Tämä tarkoittaa kuolemien vähenemistä noin sataan. Vuosikymmenen alun kehitys oli oikeansuuntaista. Nyt puolittamistavoitteeseen pääseminen edellyttää kovaa loppukiriä, hän sanoo.

Tienkäyttäjäryhmittäin tarkasteltuna vuosi näyttää suhteellisen tasaiselta, mutta tänä vuonna henkilöautoissa on menehtynyt enemmän matkustajia ja etenkin nuoria. Vuonna 2025 nuoria matkustajia on menehtynyt yli kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Kasvu on huomattava myös viiden vuoden keskiarvoon verrattuna.

– Nuorten onnettomuuksissa on valitettavan tyypillistä, että kyydissä on matkustajia ja onnettomuudet koskettavat useita ihmisiä. Tässä suhteessa ei näy parannusta tapahtuneen viimeisten vuosien aikana. Valtaosa tänä vuonna menehtyneistä nuorista matkustajista on kuollut ulosajo-onnettomuuksissa. Niihin tyypillisesti liittyy liian suuri nopeus ja turvavyön käyttämättömyyttä, Pakarinen kertoo.

Nuorille tapahtui tapaturmia myös sähköpotkulaudalla. Tänä vuonna kaksi tieliikenteessä kuolleista liikkui sähköpotkulaudalla. Molemmat menehtyneet olivat nuoria 15–24-vuotiasta. Poliisin tietoon tulleiden sähköpotkulaudalla loukkaantuneiden määrässä on kasvua edellisvuoteen verrattuna.

– Kesäkuun puolessa välissä tuli voimaan laki, joka sääti mikroliikenteeseen muun muassa promille- ja ikärajan. Lain vaikutuksia on katsottava kuitenkin kokonaisen kauden yli. Laki on antanut esimerkiksi poliisille mahdollisuuden puuttua selkeämmin päihtyneenä sähköpotkulautailuun ja vanhemmille selkeän viestin siitä, että sähköpotkulauta ei ole lasten kulkuväline, Pakarinen huomauttaa.

– Toimia on jo siis tehty. Käynnissä on myös ajokorttilain uudistus sekä liikenneturvallisuusstrategian päivitys, joilta odotamme selkeitä ja määrätietoisia otteita erityisesti nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseen, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)