Virossa juhlitaan tiistaina itsenäisyyspäivää. Pääministeri Kristen Michal kuvasi Tartossa pitämässään juhlapuheessa aikakautta ”hätkähdyttävän” arvaamattomaksi. Puheesta kertoo Viron yleisradio ERR.
Michal muistutti, että neljä vuotta sitten itsenäisyyspäivää varjosti Venäjän samana aamuna aloittama laajamittainen hyökkäys Ukrainaan.
– Silloin oli tietyssä mielessä helpompaa, koska vihollinen oli selvä, ystävät ja liittolaiset olivat selvät, ja oli nopeasti päätettävä, miten Ukrainaa autetaan.
Pääministerin mukaan nyt tilanne on toisenlainen. Viime kuukausien kehitys on hänen mukaansa tuonut jopa periaatteellisia muutoksia koko kansainväliseen järjestykseen.
– Koko maailmaan – luonnollisesti myös meidän arkeemme – vaikuttaa Yhdysvaltojen MAGA-ideologia. Amerikan tekeminen jälleen suureksi on merkinnyt etääntymistä Euroopasta ja suurta kiinnostusta ympäröiviin alueisiin, ennen kaikkea Grönlantiin.
Michal viittasi myös Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin arvioon siitä, että Yhdysvallat on muuttunut ja sen hallinnon ideologia on ristiriidassa eurooppalaisten arvojen kanssa.
Michalin mukaan arvoihin ja sopimuksiin perustuvan maailmanjärjestyksen tilalle tarjotaan ajattelua, jossa ratkaisee voima.
– Nyt muka pätee sääntö ”kenellä voima, sillä oikeus”.
Virossakin on hänen mukaansa esitetty, että maan tulisi pysyä ”harmaalla vyöhykkeellä harmaana hiirenä” ja hyväksyä ajatus siitä, että ”kaupunkiin on tullut uusi sheriffi”. Michal torjui tällaisen ajattelun.
– Mitä se oikeasti tarkoittaa? Jotakin hyvin nöyryyttävää: että meidän tulisi olla tuuliviirivaltio, joka hyvinä aikoina on valtio ja muulloin jonkun vasalli.
Pääministeri varoitti erityisesti etupiiriajattelusta. Hän muistutti Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta, jonka seurauksena Viro menetti itsenäisyytensä 50 vuodeksi.
– Yksi on selvää – meidän on tehtävä kaikkemme, ettemme koskaan enää jäisi Venäjän etupiiriin.
Puheessaan Michal korosti, että Viron turvallisuus ei perustu suunnanmuutoksiin vaan johdonmukaisuuteen. Hänen mukaansa maan perusta on kirjattu jo vuosikymmeniä sitten tehtyihin ratkaisuihin: perustuslakiin, Euroopan unioniin ja Natoon.
Viro on hänen mukaansa yksiselitteisesti eurooppalainen valtio, joka on selvin luvuin valinnut sotilaalliset liittolaisensa Natossa. Demokratia määrittää toimintatavan ja kansallinen kulttuuri käyttäytymisen perustan.
Michal painotti, ettei ole tapahtunut mitään sellaista, mikä pakottaisi luopumaan demokratiasta, Euroopasta, Natosta tai liittolaisista. Päinvastoin hänen mukaansa Eurooppa on herännyt uuteen todellisuuteen.
– Jos MAGA on tehnyt jotakin, niin se on herättänyt nukkuvan Euroopan.
Turvallisuus näkyy myös konkreettisina päätöksinä. Viro on nostanut puolustusmenonsa 5,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on Naton mittakaavassa poikkeuksellisen korkea taso. Pääministerin mukaan ratkaisut ovat olleet vaikeita, mutta vaihtoehtoja ei ole.
Hän varoitti myös sisäpoliittisesta lipsumisesta Ukrainan tuessa ja populistisesta ”vahvan käden” kaipuusta. Michalin mukaan populismi ja etupiiriajattelu kulkevat käsi kädessä ja vievät pieniltä valtioilta nopeasti kaikkein arvokkaimman – vapauden.
Puheen lopussa pääministeri käänsi katseen tulevaisuuteen. Hänen mukaansa Viron on oltava aggressiivisesti tulevaisuuteen suuntautunut valtio, joka rakentaa menestyksensä koulutuksen, tieteen, osaamisen ja nopean reagoinnin varaan.
– Ne, jotka toivovat historian kellon kääntyvän taaksepäin, joutuvat pettymään. Euroopan demokratiat eivät anna muuttaa itseään etupiirien pelinappuloiksi. Näin ei tapahdu. Ei myöskään Virossa – turha toivo.