Nordean verkkopankissa oli jälleen häiriöitä

Osalla asiakkaista tilit katosivat näkyvistä.
Finanssikonserni Nordean pääkonttori Helsingissä 10. maaliskuuta 2021. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Finanssikonserni Nordean pääkonttori Helsingissä 10. maaliskuuta 2021. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Nordean verkko- ja mobiilipankin maksuissa ilmeni torstaina häiriö. Nordea tiedotti asiasta Twitter-tilillään.

Häiriön vuoksi osalla asiakkaista maksujen vahvistaminen ei toiminut. Myös erääntyvien maksujen ja tilitietojen näkymisessä oli viivettä tai tiedot eivät näkyneet lainkaan.

Osa asiakkaista on myös kertonut, että heidän palkkansa ei ole saapunut tilille ajoissa.

Nordea tiedotti myöhemmin, että torstaina alkanut häiriö saatiin korjattua torstain ja perjantain välisenä yönä.

Nordean verkkopankissa on viime aikoina ollut useita häiriöitä. Viimeksi verkkopankin toiminnassa oli ongelmia aiemmin tällä viikolla.

LUE MYÖS:
Eikö verkkopankki toimi? Näissä tilanteissa voit vaatia pankilta hyvitystä

Artikkeli päivitetty 16.6.2023 kello 9.55: Nordean mukaan häiriö on korjattu.

Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Suomessa jo sana luksus herättää monessa närää, kertoo Maria-hotellin Helsinkiin perustanut Samppa Lajunen.
Investointiohjelma ei lisää valtion velkaantumista kuluvalla vaalikaudella.
Mainos