Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat sunnuntaina Floridassa. Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinosen (kok.) mukaan median eteen tulleen presidenttikaksikon viestit eivät olleet ”kovinkaan vakuuttavia”.
– Kuulemma jälleen tapahtui edistystä, mutta toki ne arviot, joita kaksikko esimerkiksi erilaisten prosenttilukujensa kautta ilmaan heittivät, olivat kuitenkin enemmän ja enemmän ristiriitaisia. Ja niinhän se tässäkin on, ja ennen muuta tässä, että rauhaa ei ole ennen kuin se on 100 prosenttisesti sovittu. 99 prosenttinen rauha on kuitenkin sota, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.
Rauha voi Heinosen mukaan olla vielä pitkän matkan takana.
– Jos se viimeinen prosentti tarkoittaa Ukrainan tosiasiallista itsenäisyyttä tai itsemääräämisoikeutta tai siitä luopumista, niin silloin varmaan vielä ollaan enemmänkin kuin kaukana. Ja jos sitä edeltävät prosentit ovat nykyisen rintamalinjan länsipuolisten alueiden luovuttamista Venäjälle, niin sota voi jatkua vielä pitkäänkin. Lienee se suurin kivi tässä olevan edelleen Donbasin alue, kansanedustaja pohtii.
Heinonen pitää ”kummallisena, surullisena ja huolestuttavana” Donald Trumpin puheita siitä, että Venäjä haluaa nähdä Ukrainan menestyvän.
– Käsittämättömiä puheita Trumpilta. Historiattomia ja tästä hetkestä irti olevia. Venäjähän on halunnut historiallisesti alistaa Ukrainaa, ja nyt yli kymmenen vuoden ajan myös maan valloittaa. Presidentti Trump, Putin haluaa Ukrainan olevan osa Venäjää, Heinonen kirjoittaa.
Heinonen ei ole kovin optimistinen sen suhteen, että Ukrainaan saadaan lähiaikoina rauhaa saati oikeudenmukaista rauhaa. Siksi Euroopan johtajilta pitäisi hänen mukaansa löytyy johtajuutta.
– Tuleva vuosi tulee olemaan kohtalon vuosi Ukrainalle ja Euroopallekin, jos johtajuutta ei sanojen ja kokousten sijaan löydy.