Naton varapääsihteeri vierailee Suomessa

Kyseessä on Radmila Shekerinskan ensimmäinen vierailu maassamme.
Radmila Shekerinska. LEHTIKUVA / TANEL MEOS
Radmila Shekerinska. LEHTIKUVA / TANEL MEOS

Naton varapääsihteeri Radmila Shekerinska vierailee Suomessa keskiviikkona 12. marraskuuta ja osallistuu Helsingissä järjestettävään Naton Arctic Space -foorumiin. Asiasta kerrotaan puolustusministeriön tiedotteessa.

Foorumissa varapääsihteeri Shekerinska esittää tilaisuuden pääpuheenvuoron yhdessä puolustusministeri Antti Häkkäsen kanssa.

Lisäksi Shekerinska ja Häkkänen osallistuvat yhdessä Norjan ja Tanskan puolustusministerien sekä Islannin ulkoministerin kanssa Pohjois-Euroopan turvallisuutta käsittelevään paneelikeskusteluun.

Vierailunsa aikana varapääsihteeri Shekerinska tapaa myös kahdenvälisesti puolustusministeri Häkkäsen. Lisäksi hän osallistuu Nordefco-ministerikokoukseen yhdessä pohjoismaisten puolustusministerien kanssa.

Kyseessä on Shekerinskan ensimmäinen vierailu Suomeen.

Tasavallan presidentti ei ole huolissaan Naton tilanteesta.
Yhdysvaltojen nykyhallinnon tapa jakaa Naton kokonaispelote tavanomaisiin aseisiin ja ydinpelotteeseen ei ole niin yksinkertaista.
Nykyinen turvallisuustilanne on niin monimuotoinen, että kenraali kysyy syömmekö droonisoppaa veitsellä ja presidentti edellyttää ettei pahaan voi vastata pelkällä hyvällä.
Mainos