Nato-maat harjoittelivat Suomen yhdessä suurimmassa meriharjoituksessa

Yhteistyön tiivistäminen alueella on puolustusliitolle tärkeää.
Harjoituksiin osallistui yhteensä 12 maata. Kuva: Nato
Harjoituksiin osallistui yhteensä 12 maata. Kuva: Nato

Yhteensä 12 maata, 23 alusta ja lähes 5 000 sotilasta osallistui yhteen Suomen suurimmista meriharjoituksista 22. marraskuuta ja 2. joulukuuta välisenä aikana, puolustusliitto Nato kertoo Twitterissä.

Kyseinen harjoitus oli Freezing Winds, joka tarjosi sekä Suomen merivoimille että osallistujamaille ja Natolle arvokkaita koulutusmahdollisuuksia, jotka lisäävät meriturvallisuutta Itämeren alueella.

Harjoituksessa keskityttiin monikansallisten yhteisjoukkojen yhteentoimivuuteen.

Harjoitukseen osallistuvat maat olivat Suomi, Belgia, Tanska, Viro, Ranska, Saksa, Liettua, Alankomaat, Norja, Ruotsi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Yhteistyön tiivistäminen Itämerellä on tärkeää Natolle, sillä kuusi sen kanssa liittoutunutta maata rajoittuu Itämereen. Nato myös sijoittaa merivoimia Itämerelle ylläpitääkseen uskottavaa ja kyvykästä puolustuskykyä sopimusvelvoitteiden mukaisesti.

Apulaiskomentajan mukaan Nato voi joutua sodassa iskemään myös Venäjän alueelle, jos se on välttämätöntä jäsenmaiden puolustamiseksi.
Maavoimien komentajan mukaan teollisuuden pitää toimittaa uutta kalustoa mahdollisimman nopeasti.
Tanskalaisasiantuntija arvioi Venäjän kasvattaneen riskinottoa suhteessa länteen. Kohteena voivat olla Ukrainan tukijamaat.
Mainos