Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja hallituksen uudistukset ovat alkaneet tuottaa tulosta. Hän vetosi kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa siihen, ettei kehitystä nyt vaaranneta veronkiristyksillä tai hallituksen päätösten perumisella.
Heinonen puolusti pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen linjaa ja sanoi sen lähteneen keväällä 2023 uudistamaan Suomea vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.
– Teot ovat kauneinta puhetta, Heinonen aloitti puheensa.
Heinosen mukaan hallitus on kolmen ja puolen vuoden aikana uudistanut muun muassa työmarkkinoita ja keventänyt työn verotusta. Tavoitteena on hänen mukaansa vahvistaa työllisyyttä, talouskasvua, kilpailukykyä ja tuottavuutta.
Hän arvioi, että uudistusten vaikutukset näkyvät täysimääräisesti vasta myöhemmin. Heinosen mukaan yhä useampi voisi tulevaisuudessa saada toimeentulonsa työnteosta, jos tehtyjä ratkaisuja ei seuraavalla vaalikaudella peruta.
Kokoomus ei hänen mukaansa hyväksy työn verotuksen kiristämistä. Heinonen arvosteli samalla SDP:n verolinjauksia ja korosti yritysten toimintaedellytysten parantamista.
– Sanon suoraan: kokoomukselle ei käy suomalaisten työntekijöiden verotuksen kiristäminen.
Heinonen nosti esiin myös hallituksen päätöksen keventää yhteisöveroa. Hänen mukaansa ratkaisun vaikutuksia näkyy jo Suomeen suunnitelluissa suurissa investoinneissa.
Talouden käänne on jo tapahtunut
Heinosen mukaan viennistä ja yksityisistä investoinneista on tullut talouden vetureita ja pitkään jatkunut varovaisuus on väistymässä. Hän viittasi kuluttajien luottamuksen vahvistumiseen ja kasvunäkymien paranemiseen.
Hän sanoi talouden kasvavan nyt kovinta vauhtia lähes kymmeneen vuoteen ja kasvun alkavan näkyä myös työmarkkinoilla. Heinonen huomautti, että työllisten määrä on kasvanut 34 000 hengellä vuoden takaiseen nähden ja työttömyys on kääntymässä laskuun.
– Nämä ovat niitä hyviä uutisia, joita suomalaiset ovat kaivanneet.
Heinonen vetosi siihen, ettei kasvua pidä tukahduttaa omilla päätöksillä myöskään seuraavalla vaalikaudella. Kokoomuksen tavoitteena on hänen mukaansa saada etenkin nuoria ja pitkään työttöminä olleita takaisin työelämään.
Samaan aikaan Heinonen korosti julkisen talouden sopeuttamisen jatkuvaa tarvetta. Hän muistutti hallituksen päättäneen noin kymmenen miljardin euron sopeutustoimista ja arvioi, että seuraavalla vaalikaudella tarvitaan suunnilleen saman verran uusia säästöjä.
– Se on reilua, että me maksamme itse oman aikamme kulut. Emmekä elä velaksi lapsenlapsillemme.
Heinonen nosti hallituksen saavutuksiksi lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kasvattamisen, peruskoulun lisärahoituksen, kännykkäkiellon ja oppimisen tuen uudistamisen.
Turvallisuuspolitiikassa hän mainitsi itärajan turvallisuuden, puolustusmenot, Ukrainan tukemisen sekä poliisien määrän lisäämisen. Heinonen korosti myös kotimaisen puolustusteollisuuden merkitystä työllisyydelle ja huoltovarmuudelle.
Puheensa lopuksi Heinonen vetosi kasvun, luottamuksen ja yritysten toimintaedellytysten vahvistamiseen. Kokoomus hakee hänen mukaansa tulevissa vaaleissa luottamusta hallituksen aloittaman työn jatkamiselle.