Nämä autoilijat koetaan vaarallisiksi

Tarkkaamattomuus on suomalaisten mielestä yksi vaarallisimmista tekijöistä liikenteessä.
Tarkkaamattomuus, esimerkiksi puhelimen vilkuilu kesken ajon, voi jopa kahdeksankertaistaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin. LEHTIKUVA/SAMI HALINEN
Tarkkaamattomuus, esimerkiksi puhelimen vilkuilu kesken ajon, voi jopa kahdeksankertaistaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin. LEHTIKUVA/SAMI HALINEN

Liikenneturvan kyselyn mukaan tarkkaamattomuus koetaan yhdeksi vaarallisimmista ihmisen toimintaan liittyvistä tekijöistä tieliikenteessä. Sen edelle kiilasivat vain rattijuopumus ja piittaamattomuus liikenteessä.

Tarkkaamattomuus, esimerkiksi puhelimen vilkuilu kesken ajon, voi jopa kahdeksankertaistaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tarkkaamattomat kuljettajat myös itse kokevat käyttäytymisensä vaaralliseksi. Kesällä toteutetun kyselyn mukaan jopa kaksi viidestä vastaajasta kertoi kokeneensa vaaratilanteen, kun he olivat käyttäneet puhelinta tai auton kosketusnäyttöä ajon aikana.

Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen kannustaa ihmisiä tekemään päätöksen ajamiseen keskittymisestä jo ennen liikenteeseen lähtöä. Auton ratissa on hyvä ottaa omaa aikaa muista arjen kiireistä. Katseen siirtyminen pois liikennetilanteesta on tutkimusten mukaan erityisen riskialtista.

– Liikenteessä asiat tapahtuvat nopealla tempolla. Liikennetilanteen äkillinen muutos jää rekisteröimättä katseen ollessa pois liikenteestä. Moni vilkuilee ajon aikana usein älypuhelimen näytön tapahtumia. Arkinen tapa voi johtaa kohtalokkaaseen vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen, Jääskeläinen sanoo.

Jätä multitaskaus ratissa

Ihmisillä on rajallinen kyky prosessoida informaatiota kerralla. Jos yritämme tehdä kahta asiaa samaan aikaan, se ei onnistu. Todellisuudessa siirtelemme tarkkaavaisuutta kahden tehtävän välillä. Tällöin yleensä molempien tehtävien suoritustaso heikkenee.

Liikenteessä tarkkaavaisuuden tulisi olla aina liikenteen seuraamisessa, sillä tarkkaamattomuus jopa kahdeksankertaistaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jos käyttää puhelinta ajaessaan, saattavat kaikki neljä tarkkaavaisuuteen liittyvää tekijää − visuaalinen (katse), kognitiivinen (ajattelu), motorinen (liike, esim. käsi pois hallintalaitteesta) ja auditorinen (kuulo) − aktivoitua.

– Puhelin ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka aiheuttaa tarkkaamattomuutta. Myös esimerkiksi navigaattori tai autossa matkustavat lapset voivat vaikuttaa kuljettajan keskittymiseen. Puhelimen voi laittaa keskity- tai aja-tilaan ja viestit voi tarkistaa perillä. Navigaattori kannattaa säätää ennen ajoon lähtöä. Jo pienille lapsille on hyvä kertoa, että liikenteessä keskitytään ajamiseen ja muistaa myös oman esimerkin vaikutus, sanoo Liikenneturvan suunnittelija Ida Maasalo.

Kun ajat, aja
• Tee päätös ajamiseen keskittymisestä ennen liikenteeseen lähtöä
• Käytä ajaessa puhelimen keskity tai älä häiritse −tilaa. Puhelut voi ohjata vastaajaan ja soittajalle välittyy viesti, että palaat asiaan, kun olet perille.
• Suunnittele pidemmät matkat. Varaa aikaa kahvitauolle ja yhteydenpitoon.
• Pysähdy turvalliseen paikkaan soittamaan tai lukemaan viestit.
• Jos soitat autossa ajavalle, lopeta puhelu nopeasti.
• Näytä esimerkkiä omalla käytökselläsi.

Pitkillä matkoilla pelkkä sähkö ei riitä.
Kolareissa korostuu yllättävä tekijä.
Renkaat kannattaa valita vuodenajan mukaan.
Mainos