Verkkouutiset

Keskuskauppakamarin toimisto Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Naisia nyt ennätysmäärä pörssiyhtiöiden hallituksissa

Keskisuurissa ja pienissä pörssiyhtiöissä naisten osuus kasvoi 32 ja 26 prosenttiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä nousi tänä vuonna ennätystasolle 31 prosenttiin, kertoo Keskuskauppakamarin tekemä katsaus.

Keskuskauppakamarin selvityksen mukaan markkina-arvoltaan suurissa pörssiyhtiöissä naisten osuus hallituksen jäsenistä nousi kolmella prosenttiyksiköllä 35 prosenttiin.

Keskisuurissa ja pienissä pörssiyhtiöissä naisten osuus kasvoi prosenttiyksiköllä 32 ja 26 prosenttiin. Uusissa nimityksissä naisten osuus kasvoi 35 prosenttiin.

Keskuskauppakamari on seurannut naisten osuuden kehitystä pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Naisten osuus hallituksissa on muutaman edellisvuoden suvantovaihetta lukuun ottamatta kasvanut tasaisesti. Tänä vuonna vain kolmella pienellä pörssiyhtiöllä on pelkästään miehistä koostuva hallitus, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala tiedotteessa.

Hallituskokoonpanoa koskevaa ehdotusta valmistelevissa toimielimissä naisten osuus on sen sijaan edelleen pieni. Naisia on hallitusten nimitysvaliokuntien jäsenistä 19 prosenttia ja osakkeenomistajien nimitystoimikuntien jäsenistä vain 12 prosenttia.

– Hallituksen nimitystä valmistelevalla toimielimellä ja sen sukupuolijakaumalla on väliä. Naisten keskimääräinen osuus hallituksissa on suurin yhtiöissä, joissa nimitysehdotuksen valmistelee osakkeenomistajien nimitystoimikunta.

– Niissä yhtiöissä, joissa nimitystoimikunnassa on vähintään yksi nainen, naisten osuus hallituksissa on peräti 40 prosenttia. Yhtiöissä, joissa nimitystoimikunta koostuu vain miehistä, naisten osuus hallituksissa jäi 31 prosenttiin, Kajala toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)