Venäjän äskettäiset näytösluonteiset ”presidentinvaalit” herättivät Yhdysvaltain entisen Moskovan-suurlähettilään Michael McFaulin mukaan jälleen kerran kysymyksen, muokkaako Vladimir Putin venäläistä yhteiskuntaa vai onko Putinin hallinto pikemminkin venäläisen yhteiskunnan heijastuma. Tähän liittyy myös erityisiä intohimoja nostattava kysymys siitä, onko hyökkäyssota Ukrainaa vastaan Putinin vai Venäjän sota.
– Totuus on tietysti jossakin näiden ääripäiden välissä. Mitä tulee Putinin suosioon, uskon, että suurin osa venäläisistä tukee häntä tai ei ainakaan aktiivisesti vastusta häntä. Minun on sanottava ”uskon”, koska meillä ei ole luotettavia tietoja tämän hypoteesin tueksi, Stanfordin yliopiston kansainvälisten suhteiden professorina nykyisin toimiva McFaul toteaa blogissaan.
Putinin väitetty presidentinvaalitulos – 88 prosenttia äänistä – korosti McFaulin mielestä koko näytelmän farssimaisuutta. Aiemmin Putin oli pyrkinyt luomaan illuusion vapaista ja rehellisistä vaaleista, mutta tällä kertaa hän ei enää edes yrittänyt.
Vaikka diktatuurissa elävien ihmisten todellisista poliittisista näkemyksistä on vaikea saada selvää, McFaul pitää ilmeisenä, että suurin osa venäläisistä tukee Putinia joko aktiivisesti tai vähintään passiivisesti, mikä tekee myös heistä osasyyllisiä barbaariseen hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan.
Vaikka Venäjän nykytila näyttää synkältä, myös toisenlainen kehityskulku olisi ollut McFaulin mielestä mahdollinen. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla maassa otettiin hänen mukaansa uskottavia askelia kohti aitoa demokratiaa ja irti imperialismin painolastista. Lisäksi Putinin valtaannousu oli alun perin vahinko.
– Hänen ei ollut tarkoitus johtaa Venäjää. Hän ei saanut kansan tukea noustessaan valtaan. Venäjän toisenlainen tie oli mahdollinen ja se itse asiassa melkein toteutui, McFaul sanoo.
– Kuvitelkaa, jos Boris Nemtsov olisi valittu presidentiksi vuonna 2000. Venäjän poliittinen järjestelmä olisi liberalisoitunut ja demokratisoitunut, tai ainakaan siitä ei olisi tullut niin itsevaltaista. Nemtsov riemuitsi Ukrainan demokraattisista läpimurroista vuosina 2004 ja 2014. Nemtsovin Venäjä ei siis olisi yrittänyt heikentää Ukrainan demokratiaa – ei vuonna 2004, ei vuonna 2014 eikä vuonna 2022, McFaul toteaa.
Venäjän presidentti Boris Jeltsin oli nimittänyt Nemtsovin vuonna 1991 ensin Nižni Novgorodin kuvernööriksi, ja myöhemmin Nemtsov valittiin tehtäväänsä uudelleen 58,7 prosentin äänisaaliilla. Pian sen jälkeen Jeltsin alkoi valmistella Nemtsovia seuraajakseen.
– Nemtsov oli jo osoittanut vaalikelpoisuutensa, vetovoimansa ja kykynsä johtaa parlamentin jäsenenä, kuvernöörinä ja Venäjän varapääministerinä. Hän oli tuolloin paljon tunnetumpi ja karismaattisempi poliittinen johtaja kuin byrokraatti Putin. Vuonna 1997 Jeltsin nimitti Nemtsovin ensimmäiseksi varapääministeriksi, minkä kaikki tulkitsivat ponnahduslaudaksi hänen presidenttiehdokkuudelleen vuonna 2000, McFaul muistuttaa.
Kun sairasteleva Jeltsin luopui äkillisesti presidentin virasta 31. joulukuuta 1999, pääministerinä silloin toiminut Putin nousi automaattisesti virkaatekeväksi presidentiksi ja sai siten etulyöntiaseman maaliskuun 2000 presidentinvaaleihin. Putinin vahvimmaksi ja leppymättömimmäksi vastustajaksi profiloituneen Boris Nemtsovin elämä päättyi 27. helmikuuta 2015 murhaajan luoteihin kivenheiton päässä Kremlistä.
– On traagista, että lähes 25 vuotta kestäneen Putinin hallinnon venäläiselle yhteiskunnalle aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen kuluu vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Ehkä sitä ei edes tapahdu, McFaul sanoo.
– Putin on nyt tiukasti vallassa. Viimeisten 24 vuoden aikana hän on pystyttänyt erittäin tehokkaan itsevaltaisen hallinnon, joka toimii pelon ja terrorin varassa. Mutta sinä päivänä, kun Putin kuolee tai menettää valtansa, Venäjällä alkaa jälleen poliittinen kilpailu, hän toteaa.
– Venäjän diktatoriset ja imperialistiset voimat ovat silloin edelleen vahvoja, mutta niiden valta-asema ei ole ikuisesti ennalta määrätty. Venäjän historia kertoo meille, että on olemassa myös vaihtoehtoinen tie.
