Kansallisen sähköntoimittaja Ukrenergon mukaan Ukrainan kaikilla alueilla on sähkökatkoja keskiviikkona iltapäivällä maan kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuneiden venäläisten ohjusiskujen seurauksena, kertoo CNN:n.
– Ohjushyökkäys jatkuu edelleen, mutta energiainfrastruktuuriin on jo tullut osumia. Hätäseisokkeja tapahtuu kaikilla alueilla, tiedotteessa kerrotaan.
Seisokit ovat Ukrenergon mukaan välttämätön askel sähköverkkojen suojaamiseksi uusilta teknisiltä ongelmilta ja sähköjärjestelmän ylläpitämiseksi.
Joillain alueilla pakkasen ja jäätävän sateen vuoksi korjaustyöt voivat kestää kauan.
Kiovan alueen kuvernööri Oleksiy Kuleba kertoi, että Vyshgorodin alueella sijaitseva asuinrakennus ja Chabanyn kylä ovat saaneet osumia. Hän sanoi, että yli 20 ihmistä loukkaantui.
Kiovassa iskuissa menehtyi kolme ihmistä ja kuusi loukkaantui.
– Venäjän ohjusiskut ovat saaneet Kiovassa koko sähkön- ja vedenjakelun poikki. Melkein puolet maan energiainfrasta oli jo valmiiksi alhaalla ja talvi tekee tuloaan. Näin toimii siviilikohteisiin tahallaan ja järjestelmällisesti tähtäävä terroristivaltio. Kaikki tuki Ukrainalle, tviittaa kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtonen.
Myös Moldovan varapääministeri ja infrastruktuuriministeri Andrei Spinu sanoi, että maa kärsii ”valtaisesta sähkökatkosta” Venäjän uuden ohjusaallon seurauksena, joka kohdistui Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin.
– Moldelectrica pyrkii yhdistämään yli 50 prosenttia maasta uudelleen sähköverkkoon, hän tviittaa.
Horrible aftermath of a Russian rocket hitting a residential building in Kyiv suburb. There are casualties – head of National Police in Kyiv region Andrii Nebytov.
Rescuers and police are at work. pic.twitter.com/miB1wZGZDb
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) November 23, 2022
Massive blackout in 🇲🇩 after today's Russian attack on 🇺🇦 energy infrastructure. Moldelectrica, 🇲🇩 TSO, is working to reconnect more than 50% of the country to electricity.
— Andrei Spînu 🇲🇩🇪🇺 (@AndreiSpinu) November 23, 2022
Venäjän ohjusiskut ovat saaneet Kiovassa koko sähkön- ja vedenjakelun poikki. Melkein puolet maan energiainfrasta oli jo valmiiksi alhaalla ja talvi tekee tuloaan. Näin toimii siviilikohteisiin tahallaan ja järjestelmällisesti tähtäävä terroristivaltio. Kaikki tuki Ukrainalle.
— Elina Valtonen (@elinavaltonen) November 23, 2022