Verkkouutiset

Ukkonen lähestyy Helsingin Laajasalossa 23. kesäkuuta 2021. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Näin suojaat kodin laitteet ukkosmyrskyssä

Ukkosten aiheuttamat laiterikot ovat vähentyneet viime vuosina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kesäkuu on käynnistynyt poikkeuksellisen runsailla ukkosilla ja salamat uhkaavat jälleen suomalaisten digilaitteita, Telia muistuttaa tiedotteessa.

Perinteisesti ukkonen ja salamoinnin aiheuttamat virtapiikit ovat olleet merkittäviä syitä kodin herkimpien sähkölaitteiden, kuten reitittimien ja televisioiden, rikkoutumiselle. Viime vuosien aikana laiterikot ovat havaintojen mukaan vähentyneet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Ukkosen rikkoma reititin on ollut kesäisin varsin yleinen vikatilanteen aiheuttaja, mutta nämä ovat vähentyneet viime vuosina. Siihen vaikuttavat tiedon lisääntyminen, ihmisten oma valppaus ja kaapeleiden siirrot maan alle yhteiskunnassa, kertoo Telian tekninen asiantuntija Joni Välikangas tiedotteessa.

Suomalaisten verkkoyhteydet toimivat myös ukkosmyrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen aikana.

– Huoltovarmuusyhtiönä seuraamme jatkuvasti tulevia ukkosmyrskyjä ja varaudumme mahdollisiin häiriötilanteisiin. Mobiiliverkon tukiasemat toimivat sähkökatkojen aikaan akkujen voimalla, joten herkästi ei kaistakato pääse yllättämään missään, jatkaa Välikangas.

Omien sähkölaitteiden suojaaminen kotona tai mökillä vaatii valppautta. Laitteiden irrottaminen sähköverkosta, kun niitä ei käytetä, on yksinkertainen mutta tehokas tapa vähentää riskejä.

Laitteiden tai jatkojohtojen sammuttaminen ei itsessään riitä, vaan johdot pitää ottaa irti seinästä. Mökille en jättäisi koskaan sähkölaitteiden johtoja seinään ja kotonakin ne on syytä irrottaa, jos poistuu pidemmäksi aikaa, ellei käytössä ole verkon yli etäohjattavia laitteita, sanoo Joni Välikangas.

Viisi turvallisuusvinkkiä kesän ukkosiin

1. Sähköjohdot irti pistorasioista

Irrota reitittimen, television, tietokoneen, pelikonsolin ja muiden herkkien sähkölaitteiden virtajohdot pistorasioista ukkosen alkaessa. Jos et ole kotona ennakoidun ukkosmyrskyn aikaan, niin irrota sähköjohdot ennen lähtöäsi. Laitteiden sammuttaminen ei riitä suojautumiseen.

Kotona virtajohdot on helppo irrottaa, kun ukkonen lähestyy. Paikat, joissa laitteet ovat pidemmän aikaa ilman käyttöä ja valvontaa, ovat haasteellisimpia. Jos mahdollista, pidä johdot kytkettyinä irti mökillä aina, kun et itse ole paikalla. ADSL- ja VDSL- reitittimien osalta muista irrottaa myös johto puhelinpistokkeesta.

2. Ylijännitesuoja turvaa pieniltä virtapiikeiltä

Kodinkoneliikkeet myyvät ylijännitesuojia, jotka suojaavat siihen kytkettyjä sähkölaitteita virtapiikeiltä. Tällainen laite on hyödyllinen, jos ukkosmyrsky on kaukana, mutta sen aiheuttama virtapiikki iskee johtoja pitkin alueellesi. Ukkosen aiheuttamat virtapiikit voivat aiheuttaa vaurioita jopa useiden kilometrien päähän.

Jos salama iskee voimakkaasti ja riittävän lähellä, ylijännitesuojakaan ei välttämättä turvaa laitteitasi. Varmin keino on irrottaa sähkölaitteet, reitittimet ja muut laitteet pistorasioista ukkosen ajaksi.

3. Laitteet lataukseen ennen ukkosta

Jos omalla asuinalueellasi on tiedossa ukkosta, niin kannattaa ladata älypuhelin ja muut tarvittavat laitteet ennakkoon. Ukkonen voi pahimmillaan aiheuttaa pidemmänkin sähkökatkon, jolloin laitteiden lataaminen ei onnistu myrskyn laannuttua. Älä lataa mitään laitetta verkkovirralla ukkosen aikana, sillä ukkonen voi rikkoa laturin lisäksi myös itse laitteen.

4. Lisää virtaa varavirtalähteestä

Pidä ladattu varavirtalähde (ns. powerbank) tai useampi kaapissa ukkosten varalta. Pitkän ukkosmyrskyn tai sähkökatkon aikana älypuhelimesi akku on mahdollista ladata varavirtalähteen avulla.

5. Puhelinta voi käyttää ukkosella

Voit käyttää älypuhelinta huoletta myös ukkosen tai sähkökatkojen aikana, kun se ei ole kytkettynä laturiin ja verkkovirtaan. Älä kuitenkaan käytä puhelinta sateen aikana ulkona, sillä kosteus voi vaurioittaa laitetta.

Ukkonen tai lyhyet sähkökatkot eivät vaikuta viestintäpalveluihin. Telialla on varsin hyvä akku- ja varavoimavarmistus matkapuhelinverkon peruspeitolle. Verkon varmistukset perustuvat Viestintäviraston määräykseen. Peruspeiton tukiasemille vaaditaan 2-4 tunnin akusto.

Lähde: Telia

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)