Presidentti Emmanuel Macron ilmoitti viime viikolla merkittävistä lisäpanostuksista Ranskan asevoimien kehittämiseen tulevien vuosien aikana.
Puolustusmenoja on turvallisuuspolitiikan tutkija Bruno Tertrais’n mukaan määrä kasvattaa noin kolmanneksella nykytasosta vastauksena Venäjän muodostamaan haasteeseen. Vaikka Venäjän armeija kärsisi murskatappion Ukrainassa, se pysyy hänen mukaansa silti suurena strategisena ongelmana Euroopalle.
– Jos pitäisimme maantieteellistä etäisyyttämme verukkeena sille, että jätämme puolalaiset tai romanialaiset liittolaisemme selviytymään omin avuin naapurinsa kanssa, sivuuttaisimme eurooppalaisten naapurien yhteisen edun, arvovaltaisen FRS-ajatushautomon apulaisjohtajana toimiva Tertrais toteaa Ouest-France -lehdessä.
– Vuonna 1964 kenraali Charles de Gaulle sanoi asevoimille, että Ranskan on syytä tuntea itsensä uhatuksi heti, kun Saksan liittotasavallan ja Benelux-maiden alueita loukataan. Nykyisin voisimme sanoa, että heti, kun niin tapahtuu Puolan tai Baltian maiden alueille, hän sanoo.
Ranskan puolustuksen resurssit ovat Tertrais’n mukaan lähes kokonaisuudessaan käytettävissä niin kansallisissa, eurooppalaisissa kuin transatlanttisissa puitteissa, sillä EU:n ja Natonkin voimavarat ovat pääasiassa jäsenmaiden kansallisten voimavarojen summa.
– Myös riippumattoman ydinpelotteen ylläpitämiseen tarvittavat investoinnit on vahvistettu. Budjettivaikutus tulevina vuosina on tuntuva neljän kolmannen sukupolven ydinkäyttöisen ohjussukellusveneen rakentamisen vuoksi, hän toteaa.
Eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä Ranska antaa hänen mukaansa jatkossakin vahvan panoksensa muun muassa Naton läsnäolon vahvistamiseksi Kaakkois-Euroopassa ja Mustanmeren rannikolla. Tämä voisi tarkoittaa jopa sitä, että Ranska siirtäisi lähivuosina divisioonaa vastaavan määrän joukkoja Euroopan itärajalle.
– Yhtä lailla voidaan ajatella, että sovellettaisiin kylmän sodan aikaisten nopean toiminnan joukkojen logiikkaa, jonka mukaan liittouman puolustukseen osallistuttiin merkittävällä panoksella vain silloin, kun se oli tarpeen, ja siellä, missä sitä tarvittiin, hän huomauttaa Montaigne-instituutin julkaisemassa artikkelissa.
