Ulkoilua Helsingin Kaivopuistossa maaliskuussa 2023. LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

Näin miljonäärit jakautuvat Euroopassa – ”Jopa Välimeren maita Suomea edellä”

Talouskasvu tuo myös menestyjiä, eikä sitä pitäisi ekonomistin mukaan pelätä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa on poikkeuksellisen vähän miljonäärejä, kirjoittaa karttakuvan asiasta jakanut Suomen Yrittäjien johtaja Juhana Brotherus X-alustalla.

– Jäämme kauas jälkeen muista Pohjoismaista, jopa Välimeren EU-maat ovat edellä, ekonomisti huomioi.

– Dynaamisuus ja talouskasvu tuovat myös menestyjiä, ei kannattaisi pelätä kehitystä, hän jatkaa.

Brotheruksen mukaan Suomea uhkaa kasvun puute, kun ”kannusteet kakun kasvattamiseen” ovat vajaat.

Karttakuvasta ilmenee, että väestön suhteessa laskettuna suurin ”miljonääritiheys” Euroopassa on Sveitsissä, jossa vähintään miljoonan dollarin arvosta nettovarallisuutta on yli 15 prosentilla väestöstä.

Vähiten miljonäärejä on Turkissa, 0,1 prosenttia väestöstä.

Esimerkiksi Italia (2,7 %) ja Espanja (3 %) peittoavat miljonäärien osuudessa Suomen, jossa miljoonan edestä nettovarallisuutta on kerryttänyt dollareissa laskettuna 2,1 prosenttia kansasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)