Piilolinssien käyttö lisääntyy kesäisin, kun ihmiset liikkuvat, matkustavat ja viettävät aikaa ulkona. Specsaversin tuoreen Näkö & Terveys 2026 -kyselyn mukaan noin 11 prosenttia suomalaisista käyttää piilolinssejä joko jatkuvasti tai satunnaisesti. Kesällä piilolinssejä käytetään eniten.
Specsaversin mukaan suurin osa piilolinssien käyttöön liittyvistä ongelmista olisi vältettävissä hyvällä käsihygienialla, oikeilla käyttötavoilla ja vuosittaisilla kontrolleilla. Säännölliset tarkastukset auttavat havaitsemaan mahdolliset silmien muutokset ajoissa.
Kesä tuo kuitenkin mukanaan tilanteita, joissa hygieniasta huolehtiminen voi vaikeutua. Uiminen, matkustaminen ja epäsäännöllinen arki lisäävät riskejä, jos linssejä käytetään huolimattomasti. Alle 35-vuotiaiden keskuudessa piilolinssit ovat yleisimpiä, ja joka viides nuori käyttäjä on Specsaversin mukaan kokenut linssien käytön hankaloituneen kesällä.
– Kertakäyttölinssi on hygieenisin vaihtoehto. Joka kerta kun asetat silmääsi uuden, steriilin linssin, minimoit bakteerien ja epäpuhtauksien kertymisen riskin. Erityisesti uidessa kuukausilinssejä tulisi välttää, sillä vedestä voi siirtyä bakteereita linssin pinnalle, jotka jäävät hautumaan silmään. Kertakäyttölinssit voi heittää pois heti uimisen jälkeen, optikko Oskari Lehvonen neuvoo tiedotteessa.
Lisäksi piilolinssien käyttäjiä muistutetaan pitämään taukoja, välttämään nukkumista linssit silmissä ja hakeutumaan hoitoon heti, jos silmä oireilee. Säännöllinen seuranta ja oikeat käyttötavat ovat avainasemassa silmien terveyden turvaamisessa.