Kaliforniassa sijaitsevalla lentokentällä on nähty mahdollisesti täysin uusi VTOL-lentokone tai sen prototyyppi. Termillä tarkoitetaan konetta, joka pystyy laskeutumaan ja nousemaan pystysuoraan helikopterin lailla.
War Zone -sivuston mukaan havainto tehtiin Mojave Air & Space Port -laitoksella, jossa usein kokeillaan uutta ilmailuteknologiaa. Sosiaalisessa mediassa julkaistussa kuvassa erikoinen kone näkyy hangaarin ulkopuolella. Laitos on lentoalan yhtiöiden lisäksi Yhdysvaltain asevoimien käytössä.
Lentokoneessa ei ollut nähtävillä merkintöjä, eikä sillä ollut lopullista maalipintaa. Meneillään olivat ilmeisesti vielä maatestit.
Kuvien perusteella VTOL-koneen siivissä oli neljä kiinteää ja kaksi kääntyvää potkuria. Ohjaamossa on kaksi paikkaa ja taaempana rungossa tilaa matkustajille. Kehitteillä olevaa mallia on kuvailtu OV-10 Bronco -maataistelukoneen ja V-22 Osprey -kuljetuskoneen yhdistelmäksi.
Mahdolliset hybridimoottorit voivat olla osa Yhdysvaltain ilmavoimien Agility Prime -hanketta, jolla pyritään kehittämään uudenlaisia VTOL-koneita. Taustalla on huoli perinteisten lentotukikohtien haavoittuvuudesta drooneille ja muille uhkakuville. On merkittävä etu, jos koneet pystyvät operoimaan kiitoradoista riippumatta.
VTOL-koneet soveltuvat myös hyvin haavoittuneiden sotilaiden ja laskuvarjolla pelastautuneiden lentäjien evakuointiin. Niille on kasvavaa kysyntää siviili-ilmailussa.
and here the #EVTOL oddball of the week seen at MHV! No id or idea on this one… #avGeek #VTOL 02-10-25 pic.twitter.com/5oWXKnvWd4
— Matt Hartman (@ShorealoneFilms) February 11, 2025