Viikonlopun jälkeen tuuli on taas yltynyt myrskyksi kertoo Foreca.
– Myrskymatalapaine etenee Suomen yli itään. Tuuli ehti voimistua jo varhain keskiviikkona aamulla myrskylukemiin. Pohjois-Itämerellä on esiintynyt myös muutamia salamaniskuja, sanoo Forecan meteorologi Joonas Koskela.
Torstaina on tuulista koko maassa. Voimakkaimpia tuulenpuuskia on maan etelä- ja keskiosissa ja ne yhdistyvät runsaaseen sateeseen. Myrskytuulet puhaltavat torstainakin eteläisillä merialueilla.
Toistaiseksi kovin keskituuli on mitattu tällä hetkellä Hangossa Russarön havaintoasemalla, 21,9 m/s.
– Torstaina räntää ja lunta sataa myös paikoin maan keskivaiheilla Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa asti, ainakin näiden maakuntien pohjoisosissa, mutta maahan jäävät määrät ovat todennäköisesti varsin pieniä, kertoo Koskela ja jatkaa:
– Perjantaihin mennessä lunta voi kertyä Lapissa monin paikoin 5–10 senttimetriä, Etelä-Lapissa 10–15 senttimetriä ja paikallisesti ehkä vähän enemmänkin. Joitakin senttimetrejä lunta voi jäädä maahan myös Kainuussa.
Muutoin perjantaina sää on väliaikaisesti poutainen ja monin paikoin voi olla myös aurinkoista. Samaten tuulisuus vähenee.
Perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana kylmimmät lämpötilat voivat olla Lapissa paikoin yli 10 pakkasasteessa.
Viikonloppuna on jälleen luvassa sadetta ja tuuli voimistuu. Sateet siirtyvät pohjoiseen ja Lapissa sade tulee alas lumena.
– Varsinkin eteläisessä Lapissa lunta sataa taas pyryttämällä voimakkaan tuulen kera. Etelässä tulee paikoin sadekuuroja. Tämän hetken ennusteen mukaan tuulet ovat lauantaina merialueilla enimmäkseen viikon puolivälin myrskyä heikompia, mutta myrskyn mahdollisuus on olemassa viikonloppuna Perämerellä, sanoo Koskela.
Myrskyinen sää jatkuu: Puuskaista tuulta, torstaina lunta ja räntää sataa paikoin myös maan keskivaiheilla – seuraava voimakas matalapaine tulossa jo viikonlopuksi – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/M2DauPhOKl #forecasuomi #sää #myrsky #lumipyry
— Foreca Suomi (@forecasuomi) October 11, 2023





