Alkuviikolla Suomeen ennakoidaan iskevän poikkeuksellisen kova rajuilma. Tuoreimpien ennusteiden mukaan varsinaiset rajuilmat alkavat tiistain puolella maanantain kuuman ja aurinkoisen kelin jälkeen, kuten Verkkouutiset kertoi tässä.
Forecan mukaan vastaaviin rajuilmoihin kuuluu usein paikallisesti runsasta salamointia, suuria rakeita, tulvia sekä syöksyvirtauksia ja trombeja. Autoklinikka kehottaakin autoilijoita varautumaan mahdollisiin raekuuroihin ja myrskytuuliin, sillä ne voivat aiheuttaa runsaasti peltivaurioita.
Pahimmillaan suuret rakeet voivat iskeä autojen katot, takaluukut, konepellit ja jopa kyljetkin täyteen lommoja. Vuosi sitten Etelä-Suomeen iskenyt raekuuro jätti jälkeensä tuhansia vaurioituneita autoja, joista osassa oli satoja kolhuja.
– Mikäli mahdollista, kannattaa auto säilyttää suojaisassa paikassa kuten autokatoksessa tai autotallissa raekuuron ajan. Jos auton joutuu jättämään taivasalle, olisi hyvä välttää paikkoja, joissa rajuilma voi lennättää oksia tai muuta irtaimistoa auton päälle, Autoklinikan PDR-asiantuntija Vesa Mattila sanoo tiedotteessa.
– Välillä rajuksi yltynyt myrsky voi kaataa jopa kokonaisia puita ja aiheuttaa näin isoja vaurioita myös autoille. Kannattaa myös tarkastaa etukäteen, kattaako oma autovakuutus luonnonilmiöiden aiheuttamat vahingot, hän jatkaa.
Mikäli kuuro iskee autoilijan ollessa liikenteessä, kannattaa Mattilan mukaan pyrkiä pysähtymään tien sivuun, mikäli se on turvallista.
– Sateessa ajaminen pahentaa raevaurioita ja voi heikentyneen näkyvyyden vuoksi aiheuttaa myös ulosajoja, hän huomauttaa.
Raekuurojen aiheuttamat vauriot kannattaa korjauttaa mahdollisimman nopeasti. Lommot voivat vaurioittaa maalipintaa, joka tuo mukanaan ruostumisriskin.