Verkkouutiset

Suomen julkinen velka on kasvanut finanssikriisin jälkeen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Muissa Pohjoismaissa velka vähenee, Suomessa kaksinkertaistunut

Ekonomistin mukaan talouspolitiikassa tarvitaan selkeä suunnanmuutos.

Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomistin Penna Urrilan mukaan Suomen julkinen velka kehittyy täysin eri suuntaan kuin muissa Pohjoismaissa.

– Suomen julkinen velka on kaksinkertaistunut finanssikriisin jälkeen. Muissa Pohjoismaissa suunta on ollut laskeva.

– Kun tähän nousevaan velkatrendiin yhdistää Euroopan heikoimpiin kuuluvan väestönäkymän, huoleen on hyvät syyt. Selkeä suunnanmuutos tarvitaan, Urrila toteaa Twitterissä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti julkaisi aiemmin tänään Twitterissä grafiikkaa julkisen velkasuhteen kehityksestä.

Tilastojen mukaan Suomen julkisen velan kehitys seuraa muita euromaita ja esimerkiksi pahasti velkaantunutta Italiaa.

– Suomen velkaantuminen ei poikkea muista euromaista – ja juuri siksi on syytä huoleen. Euromaiden keskiarvoon vaikuttaa suurten maiden kuten Italian velkaantuminen, Puonti muistuttaa Twitterissä.

LUE MYÖS:
Kuvat velka-Suomesta huolestuttavat – muilla Pohjoismailla eri suunta

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS