MTV: Tämän suositun juoman hinta laskee merkittävästi

Keskon mukaan suora maahantuonti parantaa tuotteiden saatavuutta.
Virvoitusjuomia kaupan kylmäkaapissa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Virvoitusjuomia kaupan kylmäkaapissa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Nuorison keskuudessa suosittujen Prime-juomien hinta laskee merkittävästi Suomessa, kertoo MTV Uutiset.

Tähän mennessä yksi puolen litran pullo nesteytysjuomaa on maksanut jopa 15–17 euroa, koska tuotteilla ei ole ollut omaa maahantuontia Suomessa. Tämä on rajoittanut juomien saatavuutta ja nostanut hintaa.

Keskolta kerrotaan, että juomien saatavuus paranee loppuviikosta, kun suora maahantuonti alkaa Primen Euroopan tehtaalta. Juomia tulee saataville kaikkiin K-ruokakauppoihin.

– Tuotteita on edelleen tarjolla rajattu erä per kauppa, mutta saatavuus kuitenkin paranee suuresti, Keskolta kerrotaan MTV Uutisille.

Keskon mukaan suora maahantuonti laskee tuotteen hintaa merkittävästi muiden urheilujuomien tasolla.

Suomen Pankin pääjohtajan mukaan energiakriisi ei ole vielä ohi, vaikka öljyn hinta on laskenut keväästä.
Kansanedustaja haluaa kannustaa julkisen sektorin työntekijöitä etsimään uusia säästöjä ja parempia toimintatapoja.
Huhti–kesäkuu oli silti pankki- ja vakuutusryhmän historian kolmanneksi paras vuosineljännes.
Mainos