MTV: Saako lapsen pankkitililtä ottaa rahaa?

Asiantuntijan mukaan tilin väärinkäytökset ovat käytännössä varastamista.
Säästöpossu ja kolikoita. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Säästöpossu ja kolikoita. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Monessa perheessä lapselle on perustettu säästötili. Vuosien aikana tilille säästyneet rahat lapsi saa käyttöönsä esimerkiksi täytettyään 18 vuotta.

MTV Uutiset tuo artikkelissaan esiin tilanteen, jossa lapsen säästötilin perustaneet vanhemmat tarvitsevatkin tilille säästettyjä varoja perheen menojen kustantamiseen. Onko siis juridisesti oikein, että vanhemmat käyttävät lapsen tilillä olevia rahoja muiden menojen kattamiseen?

MTV:n haastattelema Nordean kehitysjohtaja Tanja Eronen kertoo, että lapsen tilillä olevia rahoja voi perustellusti käyttää kyllä lapsen menoihin, mutta mihinkään muuhun ei, eikä edes lainata.

Lapsen pankkitilin väärinkäytökset ovat hänen mukaansa käytännössä varastamista.

– Se on oikeastaan juridisesti sama kuin ottaisi tuntemattoman tililtä rahaa, Eronen sanoo.

Vientiyhtiöiden vahvat tulokset antavat aiempaa valoisamman kuvan Suomen taloudesta. Käänteen onnistuminen riippuu kuitenkin kulutuksen ja työllisyyden kehityksestä.
Suomen Pankin pääjohtajan mukaan energiakriisi ei ole vielä ohi, vaikka öljyn hinta on laskenut keväästä.
Kansanedustaja haluaa kannustaa julkisen sektorin työntekijöitä etsimään uusia säästöjä ja parempia toimintatapoja.
Mainos