Vaikka työkavereista voi tulla läheisiäkin ihmissuhteita, on silti asioita joista ei sovi puhua työpaikan kahvihuoneessa. Erityisesti rahaan ja palkkaukseen liittyvät asiat ovat sellaisia. Duunitorin työantajakuvakonsultti Antti Hyrkästä asiasta haastatteli MTV.
– Tämä on haastava aihe, koska periaatteessa ystävien kesken voi puhua mistä vain, Hyrkäs aloittaa.
Hänen mukaansa esimerkiksi huumori voi työpaikalla olla vaikea laji. Oman kaveriporukan heitot ja vitsit voivat töissä olla sopimattomia.
– Kaikkea, mikä jollakin tavalla on syrjivää tai mistä voisi aiheutua huonoa oloa muille, pitäisi välttää.
Rahasta ja palkasta puhuminen on myös usein viisasta välttää työpaikalla. Hyrkäksen mukaan keskustelut rahasta koetaan henkilökohtaisiksi ja kiusallisiksi. Myös motiivi palkkapuheelle voidaan ymmärtää helposti väärin.
– Se, että kysyy suoraan tai kertoo oman palkkansa, ei välttämättä ole paras tie. Voi vaikkapa sanoa, että haluaa avoimempaa puhetta ja voitaisiinko puhua tästä asiasta, Hyrkäs vinkkaa.





