Israelin tiedustelupalvelu Mossadin väitetään käyttäneen Iraniin sijoitettuja räjähdelennokkeja osana viime yön laajaa ilmaiskujen sarjaa Iranin ydinohjelmaa ja sotilaskohteita vastaan.
Israelilaisen Ynet-sivuston mukaan operaatiota suunniteltiin huolellisesti vuosikausia. Ajoneuvoista lähetettyjä drooneja käytettiin Iranin ohjuskaluston tuhoamiseksi.
– Saavutus on suurempi kuin yllätyshyökkäys, koska tämä ei tullut yllätyksenä. Iranilaiset tiesivät tulevasta hyökkäyksestä, mutta kärsivät silti merkittävän tappion, turvallisuuslähde sanoo.
Hyökkäys toteutettiin Mossadin, Israelin asevoimien (IDF) ja puolustusteollisuuden yhteisoperaationa. Iranin strategisista kohteista kerättiin tiedustelutietoja, minkä pohjalta salattuja iskukykyjä pystyttiin piilottamaan Iranin alueelle sopiviin kohtiin.
Ilmaiskujen sarjassa surmattiin myös useita keskeisiä ydintutkijoita ja Iranin asevoimien johtoa. Mossadin tehtävänä oli heikentää Iranin ilmapuolustusta ja kykyä vastata iskuun ohjuskalustollaan.
Israelin ilmavoimien koneet lensivät ilmeisesti Syyrian ilmatilan kautta. Iranin ilmapuolustus heikentyi ratkaisevalla tavalla jo viime vuonna sen menetettyä Venäjän toimittamat S-300-ohjuspatterit Israelin hyökkäyksessä.
Mossadin kommandojen väitetään toimineen Iranin keskiosista käsin ja hyökkänneen täsmäaseilla Iranin ilmatorjuntajärjestelmiä vastaan. Toisessa vaiheessa käytettiin ajoneuvoja, jotka oli salakuljetettu aiemmin Iraniin.
Ynetin kuvailema operaatio kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Ukrainan kesäkuun alussa suorittama isku Venäjän lentotukikohtia vastaan. Ukrainan sotilastiedustelu oli piilottanut FPV-räjähdedrooneja kuorma-autojen kontteihin, josta ne lähtivät liikkeelle automaattisesti avautuvien luukkujen kautta.
Mossadin väitetään lisäksi perustaneen räjähdedroonien tukikohdan lähelle pääkaupunki Teherania. Lennokit aktivoitiin yöllä ja lähetettiin kohti Iranin ohjustukikohtaa. Hyökkäyksen ensimmäinen vaihe aloitettiin aamukolmelta Israelin aikaa.
Mossadin iskujen kerrotaan lamauttaneen Iranin jäljellä olevat ilmapuolustusjärjestelmät ja antaneen Israelin ilmavoimille täyden toimintavapauden maan ilmatilassa.