Venäjän pääkaupunkiin Moskovaan on yön aikana isketty kolmella lennokilla, uutisoi Ukrinform.
Venäjän puolustusministeriön mukaan kaupunkiin iskettiin kolmella lennokilla. Yksi niistä ammuttiin alas Odintsovskyn piirin alueella kaupungin länsipuolella, mutta kaksi onnistui pääsemään Moskovaan asti.
Isku tapahtui neljältä aamuyöllä paikallista aikaa.
Moskovan pormestari Sergei Sobjaninin mukaan lennokkihyökkäys vaurioitti lievästi kahden rakennuksen julkisivua Moscow-Cityn liikekeskuksessa. Sobjanin totesi, ettei iskussa loukkaantunut kukaan, mutta Venäjän valtio-omisteinen uutistoimisto Tass kertoo yhden vartijan loukkaantuneen.
Tapahtumasta kuvatulla videolla näkyy välähdys ja suuri tulipallo. Räjähdys vaikuttaa tapahtuneen lähellä matalaa toimistorakennusta, jossa on muun muassa Rosbankin toimistoja.
Aamulla otettujen kuvien perusteella toinen räjähdys tapahtui taas IQ-Quarter -pilvenpiirtäjäkompleksin läntisen julkisivun alimmissa kerroksissa. Ainakin yksi toimistokerros vaikuttaa vaurioituneen iskussa pahasti.
Vuonna 2016 valmistunut IQ-Quartier koostuu kahdesta toimistotornista ja erillisestä asuintornista. Toisessa tomistotornissa sijaitsee lukuisia Venäjän valtion virastoja ja ministeriöitä, muun muassa viestintäministeriö, elinkeinoministeriö sekä teollisuusministeriö, toisessa taas valtio-omisteisen Venäjän maatalouspankki Rosselhozbankin päämaja.
Venäjä vaati aiemmin heinäkuussa Rosselhozbankin liittämistä takaisin kansainväliseen SWIFT-maksujärjestelmään ehtona Mustanmeren viljasopimuksen jatkamiselle.
Oh no, drones hitting Moscow this morning.
How unfortunate 😎 pic.twitter.com/E1T71VmQ6F
— Saint Javelin (@saintjavelin) July 30, 2023
Moscow 🔥🔥🔥 https://t.co/9hRUEZwvg6 pic.twitter.com/EMbj8tB20F
— MAKS 23 👀🇺🇦 (@Maks_NAFO_FELLA) July 30, 2023





