Verkkouutiset

Puolalla ja Ukrainalla on satoja kilometrejä yhteistä maarajaa. Google Maps

Moskova väittää Puolan havittelevan alueita Ukrainasta – tästä on kyse

Vladimir Putinin kerrotaan vihjailleen Ukrainan pilkkomisesta jo vuonna 2008.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kreml on toistuvasti väittänyt, että Puola aikoo ottaa haltuun osia Länsi-Ukrainasta. Venäjän presidentti Vladimir Putin on esittänyt väitteen useaan otteeseen, ja sitä ovat pitäneet yllä myös ulkomaantiedustelu SVR:n johtaja Sergei Naryškin ja turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrušev.

Historiantutkija Stanislav Kuvaldinin mukaan venäläisissä puheenvuoroissa on vihjailtu myös Unkarin ja Romanian pyrkivän anastamaan alueita Ukrainalta.

– Kun tällaisten suunnitelmien olemassaolosta ei ole mitään todisteita ja Puola on ollut vankkumattomasti Ukrainan tukena, tällaisten väitteiden sitkeys antaa aiheen kysyä, mihin niillä pyritään, Stanislav Kuvaldin toteaa Carnegie Politika -verkkojulkaisussa.

Puolan entinen ulkoministeri Radek Sikorski on hänen mukaansa kertonut, että Putin oli jo vuosina 2008–2009 vihjaillut Ukrainan jakamisesta tapaamisissaan Puolan silloisen pääministerin Donald Tuskin kanssa.

– Kremlin logiikka näyttää linkittyvän sen väitteisiin Ukrainan valtiollisen aseman ”keinotekoisesta” luonteesta. Jos V.I. Lenin ”loi” Ukrainan vuonna 1918, kuten Moskova nyt väittää, se voidaan yhtä helposti ja oikeutetusti ”purkaa” ja sen naapureilla on oikeus esittää aluevaatimuksia Venäjän sitä vastustamatta, Kuvaldin sanoo.

– Uskomatonta kyllä, Venäjän johto näyttää pitävän tätä argumenttina, jonka pitäisi osoittaa, että Ukrainan kannattaa liittyä Venäjään. Lokakuisessa puheessaan Valdai-klubilla Putin päätyi yllättäen siihen jokseenkin absurdiin johtopäätökseen, että Venäjä on ainoa mahdollinen Ukrainan turvallisuuden ja alueellisen koskemattomuuden takaaja.

– Hän toisti tämän teesin marraskuun 4. päivän kokouksessaan historianopettajien kanssa, Kuvaldin kertoo.

Siitä, uskooko näitä väitteitä kukaan, Kreml ei näytä hänen mukaansa kovin paljon piittaavan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)