Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on viime päivinä harmitellut ainakin kahden tutkijan lausuntoja. Maanantaina hän sanoi, että Charly Salonius-Pasternakin kirjoitus on ”tarkoituksellinen provokaatio, jonka vuoksi ei kannata provosoitua”. Kolme viikkoa sitten Tuomioja kertoi ”laskevansa kolmeen”, ennen kuin sanoo mitään Torsti Sirénin lausunnoista.
Salonius-Pasternak on Ulkopoliittisen instituutin tutkija. Hän kirjoitti maanantaina Helsingin Sanomissa, että Suomen tulee varautua siihen, että Venäjä miehittää Ahvenanmaan. Hänen mielestään Venäjä voi hyökätä Suomeen muutenkin kuin osana kansainvälistä konfliktia.
Salonius-Pasternak on tutkinut kriisinhallintaa, rauhanturvaamista ja Natoa. Hän oli RKP:n ehdokkaana EU-vaaleissa 2009.
Sirén on everstiluutnantti ja Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja. Hän arvosteli joulukuun alussa Suomen Ukraina-linjauksia toteamalla, että Suomi hoitaa Venäjän-suhteitaan selkärangattomasti taloudellisen edun nimissä.
Sirén on myös ottanut kantaa Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
Tuomioja tuskin arvosteli näitä tutkijoita sen vuoksi, että he olisivat hänen mielestään levitelleet sotilassalaisuuksia. Syynä ei luultavasti ollut sekään, että tutkijat olisivat toimineet tutkimusetiikan vastaisesti ja esittäneet totena vääriä tietoja.
Syy voi olla siinä, että Sirén, toisin kuin Tuomioja, kannattaa Nato-jäsenyyttä julkisesti. Salonius-Pasternakin Tuomioja todennäköisesti olettaa kannattavan. Salonius-Pasternak ei tosin ole lausunut Nato-kantaansa julkisuuteen, mutta Tuomiojan mukaan hän ”kulkee Nato-häntä kainalossa”.
Entinen kansanedustaja Juha Korkeaojakin (kesk.) arvosteli Salonius-Pasternakin kirjoitusta. Korkeaojan mukaan Salonius-Pasternak ”esittää mielipiteitään ja spekulaatioitaan tutkijan nimikkeellä”. Korkeaoja kaipaa syvällistä tutkimusta ja analyysiä ”propagandan täyttämässä maailmassa”.
Sinänsä Korkeaoja on oikeassa, ainahan syvällistä tutkimusta tarvitaan. On silti kohtuutonta vaatia, että tutkija ei saisi lausua mielipidettään omaan erikoisalaansa kuuluvasta asiasta.
Suorastaan mieletöntä on vaatia, että asiasta saa puhua vasta, kun siitä on olemassa tutkimustuloksia. Esimerkiksi Venäjän hyökkäystä Suomeen ei voida tutkia, koska sitä ei ole tapahtunut.
Venäjän invaasio täytyy silti voida lausua ääneen, onhan kyseessä sentään suomalaisten arkkipelko – silläkin uhalla, että lausuminen ärsyttää Venäjää.
Viime syksynä poliitikkojen käymä suomettumiskeskustelu osoitti, miten hankalaa vanhojen neuvostosuhteidemme käsittely on. Olohuonepsykologian nojalla voisi väittää, että suomettuneisuutena tunnettu kaksoisajattelu vallitsee täällä edelleen, vaikka yritämme torjua ajatuksen.
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves arvostelee Venäjää jatkuvasti eri foorumeilla. Hän sanoo suoraan, että Venäjä uhkaa Viroa.
Ilves on arvostellut myös Suomea muun muassa ylimielisyydestä virolaisia kohtaan. Suomalaisen suomettuneisuuden ajan Ilves tiivistää neljään sanaan:
– He rajoittivat sananvapauttaan vapaaehtoisesti, hän sanoi viime viikolla American Interest -lehdessä.
Suomella on oiva tilaisuus tehdä sama uudelleen. Onhan perin suomalaista hoitaa vaikea asia pois päiväjärjestyksestä vaikenemalla siitä kokonaan.
