Ruotsin puolustusvoimien pitkän kantaman vaikutuskyvyt rajoittuvat tällä hetkellä 26:een 155 millimetrin Archer-tykkijärjestelmään ja RBS15-meritorjuntaohjuksiin. Tähän on tulossa lisäystä, koska Ruotsi suunnittelee risteilyohjusten ja raketinheitinjärjestelmien hankintaa.
– Ennen kaikkea kyse on pelotteesta, mahdollisuudesta oman alueen taistelun lisäksi aina altistaa hyökkääjä riskille, jossa sen täytyy puolustautua omalla maaperällään, kyvystä iskeä logistiikkaan, ryhmitysalueille ja niin edelleen, perustelee Ruotsin puolustusvoimain komentaja kenraali Michael Claesson Sweden Heraldille.
Hän ei vielä nimeä hankittavia järjestelmiä, mutta paljastaa, että valinta on kummassakin jo rajattu kahteen tai kolmeen vaihtoehtoon. Markkinoilla on tarjolla yhdysvaltalainen HIMARS ja sen saksalaistettu versio GMARS, israelilainen PULS ja eteläkorealainen K239 Chunmoo. Pariisin ilmailunäyttelyssä kesäkuussa esiteltiin myös ranskalainen Foudre, mutta sen hankinta edellyttäisi myös intialaisten 214 millimetrin Pinaka Mk2 -ohjusten hankintaa.
Korealaisvalmistaja Hanwha tiedotti jo yli vuosi sitten näkevänsä vientimahdollisuuksia niin Ruotsissa kuin Norjassakin. Samassa yhteydessä paljastettiin, että Ruotsi on hankkimassa 16–18 järjestelmää.
Pohjoismaat ovat pyrkineet järjestelmien yhtenäistämiseen, jolloin HIMARS saattaisi olla vahvoilla Ruotsin hankinnassa. Suomi on juuri päivittämässä 41 M270 MLRS -järjestelmäänsä M270A2-konfiguraatioon, ja Norja sai elokuussa 2024 Yhdysvaltain ulkoministeriöltä luvan hankkia 16 M142 HIMARS -järjestelmää 580 miljoonalla dollarilla. Näihin järjestelmiin käyvät samat ohjukset, mutta Norja ei ole vielä allekirjoittanut hankintasopimusta, joten kaikki on yhä auki.
Ruotsin risteilyohjushankinta on monimutkaisempi, koska ei ole tiedossa, ollaanko hankkimassa mereltä, maalta vai ilmasta laukaistavaa risteilyohjusta. Saabilla on tarjolla RBS15 Mk4 Gungnir, jolla on 300 kilometrin kantama ja kyky iskeä myös maamaaleihin. Se on integroitu Ruotsin merivoimien korvetteihin ja ohjusveneisiin, maalaukaisualustoille ja Gripen-hävittäjiin.
Mutta Gripen C/D -hävittäjien MS20 Block 4 -ohjelmistopäivityksen suunnitelman mukaan hävittäjään päivitetään Taurus KEPD-350 -risteilyohjus, josta Ruotsi on tiettävästi käynyt neuvotteluja Saksan kanssa. Päivityksen on määrä valmistua vuonna 2028. Sama ohjus oltaisiin suunnitelman mukaan päivittämässä myös Gripen E:hen MS23-ohjelmistopäivityksen valmistuttua vuonna 2032.
Tauruksen integrointi herättää kuitenkin kysymyksiä, koska ohjustyyppiä ei enää valmisteta ja Taurus Neon odotetaan valmistuvan aikaisintaan vuonna 2029. Muitakin mahdollisuuksia on, kuten norjalainen JSM ja yhdysvaltalainen JASSM.





