Näin ukrainalainen äiti vapautti Venäjän sieppaaman poikansa

Venäjälle jäämisestä tarjottiin palkkioksi hieman yli tuhatta euroa.
Venäjän miehitysjoukkoja Hersonissa viime vuonna. AFP / LEHTIKUVA / OLGA MALTSEVA
Venäjän miehitysjoukkoja Hersonissa viime vuonna. AFP / LEHTIKUVA / OLGA MALTSEVA

– Äiti, olen Oleshkyssa. Olen matkalla Krimille, kuului ukrainalaislehti Kyiv Independentin haastatteleman äidin 17-vuotiaalta pojaltaan lokakuussa saamassa puhelussa.

Oleshky on kaupunki Hersonissa. Se oli Venäjän joukkojen miehittämä viime vuoden marraskuuhun saakka.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäjän sotilaiden kerrotaan hakeneen pojan tämän kotoa. Sitä kutsuttiin evakuoinniksi, ja hänet vietiin leirille Jevpatorijaan. Siellä oli tarkoitus viettää kymmenen päivää, mutta lopulta hän oli poissa kotoaan yli kahdeksan kuukautta.

Leirillä kuukausista kului kaksi, loput kuusi hän oli Lazurnessa sijaitsevassa oppilaitoksessa Venäjän miehittämässä Hersonissa. Pojan mukaan hänet pakotettiin laulamaan Venäjän kansallislaulua ja tuli rangaistuksi Ukraina-myönteisestä asenteestaan.

Ukrainan kansallisen tietokannan mukaan noin 19 500 ukrainalaislasta on siepattu miehitetyiltä alueilta ja lähetetty muille Venäjän hallitsemille alueille tai Venäjän rajojen sisälle viime helmikuun jälkeen.

Viidentoista päivän vapautusmatka

Ukrainalainen Save Ukraine-kansalaisjärjestö auttoi naista lopulta vapauttamaan lapsensa. Hän kertoo joutuneensa matkustamaan Ukrainasta Valko-Venäjän ja Venäjän kautta Krimille sekä sieltä takaisin Hersonissa sijaitsevaan Lazurneen, sillä naisen ei ollut mahdollista päästä suoraa tietä Ukrainan hallitsemasta Hersonista Venäjän miehittämälle puolelle ja takaisin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Koska naisella oli mukanaan dokumentit jotka todistivat äitiyden, poika päästettiin pois koulusta. Pian tämän jälkeen Venäjän virkamiehet kuitenkin vangitsivat heidät kuulusteiluihin, jotka kestivät tuntikausia. Kaksikolta kyseltiin muun muassa Save Ukraine-järjestöstä ja sen parissa toimivista vapaaehtoisista. Nainen joutui myös valheenpaljastustestiin.

– Suostuin. Minulla ei ollut mitään pelättävää, koska olin vain äiti, joka tuli hakemaan lastaan kotiin, hän kertoo Kyiv Independentille.

Nainen kertoo, että heille tarjottiin 100 000 ruplaa (reilut tuhat euroa) siitä, että he eivät palaisi Ukrainaan. Heiltä myös vaadittiin Venäjä-myönteisen julkisen haastattelun antamista vapauden ehtona. Kun he lopulta pääsivät vapaaksi, heidän täytyi kiertää Hersonista Krimin kautta takaisin Venäjän puolelle ja sieltä Latvian rajan yli.

Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Suurta haupitsia voidaan käyttää voimakasta tulenkäyttöä edellyttäviä kohteita vastaan.
Mainos