Petteri Orpo. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Ministerit riitelevät, hallituksen linja on kateissa”

Petteri Orpon mukaan SDP:llä on nyt hallussaan vain kulutuksen ja velkaantumisen kaava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan Suomen sisäpolitiikka on ajautunut rempalleen nykyisellä hallituskaudella.

Hän totesi monien kotitalouksien miettivän, riittävätkö rahat ensi talvena asumiseen. Vanhustenhoito ja terveyspalvelut on lisäksi ajettu kriisiin. Hallitus joutuu vastaamaan aiheesta kokoomuksen jättämään välikysymykseen eduskunnassa.

– Inflaatio ja korkojen nousu rasittavat sekä kotien että valtion taloutta. Elämme epävarmuuden aikaa. Juuri tässä ajassa toivoisin, että median ja suomalaisten huomio kiinnittyisi siihen, mitä pääministeri Sanna Marin (sd.) ei tee. Maa huutaa johtajuutta, Petteri Orpo sanoi puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) budjettiesityksen perusteella suunta ei ole muuttumassa, sillä valtiolle kertyy yhä enemmän velkaa. Ministeri myönsi tiistaina, että menoja on liikaa ja tuloja liian vähän.

– Kysymyksiä riittää, sen sijaan vastauksia ei näy eikä kuulu. Ikään kuin pyyhe olisi heitetty jo kehään, ja vastuu ongelmineen jätetty seuraavalle hallitukselle. Yksittäiset ministerit toimivat omillaan ja riitelevät ja kiistelevät julkisesti. Hallituksen linja on kadoksissa, Orpo totesi.

Kokoomusjohtajan mukaan Suomi on vietävä oikeille raiteille viimeistään ensi keväänä pidettävissä eduskuntavaaleissa. Talouden tasapainottaminen tulee tuskin olemaan lähivuosina helppoa.

– Pikemminkin olen vakuuttunut, että se vaatii kaksi vaalikautta ja kovaa työtä. Kaikkien puolueiden olisi sitouduttava tavoitteeseen ja keinoihin laajasti ja pitkäaikaisesti. Tavoitteesta pitäisi pystyä sopimaan parlamentaarisesti. Demareilla on nyt hallussaan vain kulutuksen kaava. Meillä kokoomuksessa on kasvun kaava, Petteri Orpo jatkoi.

Hän kehotti kohdistamaan katseen kasvun edellytyksiin eli niihin tekijöihin, jotka tekevät Suomesta houkuttelevan maan investoida ja yrittää.

– Siihen, että työn tekeminen ja yrittäminen ovat tässä maassa aina kannattavia. Siihen, että meillä on ja meille muuttaa osaavia työntekijöitä. Siihen, että me suomalaiset uskomme itseemme ja uskallamme myös näyttää sen. Että uskallamme menestyä, Orpo sanoi.

Kasvun kaava on yksinkertainen

Petteri Orpon mukaan tiekarttojen piirtelystä on aika siirtyä tekemiseen. Hän sanoi Suomen tarvitsevan vaikuttavia toimia, sillä ilman niitä velkaantumisen kierre ei katkea.

Talouskasvun ja työllisyyden edellytykset olisi saatava nostettua pohjoismaiselle tasolle työmarkkinauudistusten ja aktiivisen kasvupolitiikan kautta.

Kasvun kaava on lopulta yksinkertainen, Petteri Orpo huomautti. Kasvua syntyy, kun Suomeen investoidaan ja Suomessa investoidaan yrityksiin.

– Jotta näin tapahtuu, meillä pitää olla ihmisiä, jotka haluavat ottaa riskiä ja yrittää, yrityksiä, joissa syntyy innovaatioita. Jotta yritys voi kasvaa, sen pitää saada osaavaa työvoimaa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Myös yrittämisen ympäristön pitää olla suotuisa: tarvitsemme muun muassa kunnossa olevan infran, kannustavan verotuksen ja sujuvan luvituksen. Me tiedämme jokaisen elementin, joka on pantava kuntoon, jotta kasvun kaava toimii, kokoomuksen puheenjohtaja sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)