Verkkouutiset

Ministerin mukaan hallituksen on hyvä varautua tautitilanteen kiihtymiseen lakipykälin. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Ministeri MTV:lle: Hallituksen on syytä varautua uuteen tautiaaltoon

Hallituspuolueet keskustelevat hoitajamitoituksen noston lykkäämisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) mukaan hallituksen on jo nyt hyvä valmistella lakipykäliä koronaviruksen uuden tautiaallon varalta.

Lindén kommentoi asiaa MTV:n Uutisextrassa.

– Jos sellainen tautiaalto tulee, niin sitten olisimme ilman aseita, jos meillä ei ole niitä pykäliä siellä. Mutta olen huomannut, että on aika laajalle levinnyt sellainen ajattelu, että niin paljon pelätään niitä rajoituksia, että ajatellaan että turvallisinta olisi, ettei ole niitä pykäliä niin sitten ei voi tulla niitä rajoituksiakaan, ministeri sanoi.

Lääkäritaustainen Lindén toimii puoluetoverinsa Krista Kiurun sijaisena tämän vanhempainvapaan ajan. Omien sanojensa mukaan Lindén jatkaa ministerinä ainakin vielä syyskuun ajan.

Hallitus aikoo myös keskustella 0,7:n hoitajamitoituksen aloitusajan siirtämisestä, Lindén kertoi haastattelussa. Hoitajamitoituksen toteutumisesta on käyty julkisuudessa keskustelua hoitajapulan takia, ja etenkin hallituspuolue keskustan riveistä on esitetty hoitajamitoituksen noston lykkäämistä.

– Siitä neuvotellaan hallituspuolueiden kesken ja me ymmärrämme kyllä, että on ihan järkiperusteita sille siirrolle, mutta me  emme ole valmiit siihen, että 0,7:n päälle vedettäisiin henkselit ylle ja tyydyttäisiin nolla kuutoseen tai vedettäisiin kokonaan mitoitukset pois, ministeri avasi puolueensa linjaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)