Miksi miehiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta ei puhuta?

Tuhannet miehet joutuvat vuosittain pari- ja lähisuhteissaan väkivallan uhreiksi. Vuonna 2025 viranomaisten tietoon tulleita uhreja oli 3 140. Heidän määränsä on kasvanut voimakkaasti koko 2020-luvun aikana.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että joka neljäs lähisuhdeväkivallan aikuinen uhri on mies. Kun mukaan otetaan alaikäiset uhrit, miehet ja pojat muodostavat kolmasosan kaikista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista. Silti heistä puhutaan julkisuudessa äärimmäisen harvoin.

Artikkeli jatkuu infografiikan jälkeen.

Lisäksi kannattaa muistaa, että lähisuhdeväkivallassa on suurelta osin kyse piilorikollisuudesta ja valtaosa tapauksista jää viranomaisilta pimentoon ja siten tilastojen ulkopuolelle.

Verkkouutiset käsitteli miehiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa tässä jutussa. Miessakkien Väkivaltaa kokeneet miehet -toiminnan vastaava väkivaltatyöntekijä Tuomo Perälä arvioi VU:n haastattelussa, että miehillä on korkea kynnys kertoa lähisuhteessa kokemastaan väkivallasta.

Syitä on useita. Ensinnäkin miehet voivat tuntea häpeää tilanteessa, jossa he ovat joutuneet naispuolisen kumppaninsa pahoinpitelemäksi. Taustalla ovat yhteiskunnassamme sitkeänä elävät vanhat käsitykset, joiden mukaan miehen on pärjättävä ja kyettävä puolustautumaan. Naisen väkivallan kohteeksi joutunut mies nähdään heikkona.

Toinen yleinen pelon aihe on, että miestä ei uskota. Jos hän kertoo joutuneensa naisen väkivaltaisen käytöksen kohteeksi, kertomusta ei välttämättä uskota tai oteta riittävän vakavasti. Miessakkien asiakaskohtaamisissa on toistuvasti törmätty tapauksiin, joissa vähättelyä on tullut jopa viranomaisten taholta.

Eräs lähisuhdeväkivaltaa kokenut mies tiivisti ongelman Miessakkien Vaiettu väkivalta-raporttia varten kerätyissä vastauksissa: miehen on turha edes kertoa joutuneensa naisen pahoinpitelemäksi, koska asiaa ei kuitenkaan oteta vakavasti.

Miesuhrien tilannetta ei helpota aiheesta käytävä julkinen keskustelu. Kun lähisuhdeväkivaltaa koskevaa keskustelua ja uutisointia seuraa, huomio keskittyy ennen kaikkea vain naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Eräs Perälän kohtaama miespuolinen uhri kertoi, ettei ole lukenut mediasta yhtäkään miesten parisuhdeväkivaltaa koskevaa juttua. Valitettava tosiasia onkin, että media kirjoittaa aiheesta vain äärimmäisen harvoin.

Ei ihme, jos väkivallan uhriksi joutuneet miehet kokevat olevansa yksin. Miehiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on yhteiskuntamme vaiettu ongelma.

Ilmiö on vakava ja siihen olisi vihdoin herättävä. On vanhanaikaista tarkastella lähisuhdeväkivaltaa asetelmasta, jossa mies nähdään lähtökohtaisesti tekijänä ja nainen uhrina. Osa ihmisistä on taipuvaisia väkivaltaiseen käytökseen sukupuolesta riippumatta. Tämä pitäisi muistaa lähisuhdeväkivaltaa koskevassa keskustelussakin.

Miessakeissa on havaittu, että asiassa on onneksi tapahtunut edistymistä ja esimerkiksi poliisissa osataan nykyään tiedostaa, että miehetkin voivat olla lähisuhdeväkivallan uhreja. Silti monet väkivallan uhreiksi joutuneet miehet kertovat kohdanneensa edelleen avointa vähättelyä viranomaisilta tai muilta tahoilta.

Apua on, mutta siitä ei kerrota

Lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneille miehille on saatavilla samat tukipalvelut kuin naisille. Palveluiden puuttumisen sijaan ongelma tuntuukin olevan siinä, että miespuoliset väkivallan uhrit eivät ole edes tietoisia näistä palveluista. Merkittävä syy on se, että esimerkiksi turvakoteja ja lähisuhdeväkivallan uhrien palveluja markkinoidaan ennen kaikkea lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille naisille.

Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on merkittävä ongelma, ja sitä kuuluukin vastustaa. Ongelman käsittely jää kuitenkin yksipuoliseksi ja vajanaiseksi, jos vain naisten kokema väkivalta koetaan ongelmaksi.

Onko miesten kokema lähisuhdeväkivalta niin vähäpätöinen asia, ettei sitä nähdä vastustamisen arvoisena? Sellainen vaikutelma väkisinkin tulee.

Kaikki väkivalta on väärin

Keskustelu miehiin ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta äityy monesti vastakkainasetteluksi. Ikään kuin miesten kokemasta väkivallasta puhuminen ja ilmiön esille tuominen olisi jotenkin pois naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiselta. Ei ole.

Kuten Tuomo Perälä totesi Verkkouutisten haastattelussa, olisi toivottavaa, että lähisuhdeväkivaltaa käsiteltäessä tuotaisiin nykyistä selvemmin esille se, että sekä miehet että naiset voivat olla lähisuhdeväkivallan tekijöitä ja uhreja.

Lähisuhdeväkivalta ei ole vain naisia koskettava ilmiö eikä sitä pitäisi julkisuudessakaan sellaisena esittää. Jos viranomaistenkin tietoon tulleissa tapauksissa joka neljäs uhri on mies, on suorastaan harhaanjohtavaa väittää kyseessä olevan vain naisia koskeva ongelma. Aiheen yksipuolinen käsittely ei aiheuta muuta kuin tarpeetonta vastakkainasettelua.

Kaikki väkivalta on väärin ja tuomittavaa, oli uhrin tai tekijän sukupuoli mikä tahansa. Ei parisuhteessa tapahtuva väkivalta muutu vähemmän vakavaksi sillä, että väkivaltainen osapuoli on nainen ja uhri mies.

Lähisuhdeväkivaltaa pitäisi käsitellä kokonaisvaltaisena ilmiönä. Sekä sen uhreissa että tekijöissä on miehiä ja naisia. Kummankaan sukupuolen kokemaa väkivaltaa ei pitäisi tehdä näkymättömäksi.

LUE MYÖS:
3140 miestä joutui viime vuonna lähisuhdeväkivallan uhriksi – moni pelkää vähättelyä

1750 uhria: Pojat joutuivat tyttöjä useammin perheväkivallan kohteeksi