Washingtonin yliopiston IHME-instituutti on julkaissut arvion eliniän odotteesta maakohtaisesti vuoteen 2050 mennessä. IHME on maailmanlaajuisia terveystilastoja ja niiden vaikutuksia arvioiva tutkimuslaitos. Asiasta kertoo The Economist.
Pitkäikäisyyden osalta 20 maan kärkeen listautuvat varakkaiksi luokitellut valtiot, kuten Sveitsi ja Singapore. Itä-Aasiaa edustavat Etelä-Korea ja Japani. Myös vähemmän varakkaat valtiot ovat edustettuna 20 kärkimaanjoukossa. Näitä ovat esimerkiksi Espanja, Italia, Ranska ja Portugali. San Marino, Malta ja Andorra yltävät myös 20 parhaan joukkoon.
Espanjassa keskimääräinen elinikä vuonna 2050 on odotettavasti 85,5 vuotta, kun taas esimerkiksi Tanskassa 83,5 vuotta. Tällä hetkellä vanhin elossa oleva henkilö on espanjalainen Maria Branyas Morera, joka on 117-vuotias.
Terveys ja pitkä eliniänodote korreloivat perinteisesti henkeä kohden olevan bruttokansantuotteen kanssa, joten Etelä-Eurooppaa voidaan pitää jonkinlaisena poikkeamana tästä näkökulmasta tarkasteltuna.
Monet ovat perinteisesti perustelleet terveyttä ja pitkää elinikää niin kutsutulla ”Välimeren ruokavaliolla”, mutta esimerkiksi Espanjassa kuitenkin syödään paljon rasvassa käristettyä lihaa. Samalla tapaa Espanjassa kulutetaan alkoholia ja tupakoidaan enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Espanjalaiset ovat myös Euroopan suurimpia kokaiinin käyttäjiä.
Tutkimustulosten uskotaan johtuvan osin siitä, että espanjalaiset kuitenkin keräävät askelia reippaasti päivässä. Tämä taas johtuu tiiviistä kaupunkirakenteesta, joka kannustaa kävelemään. Esimerkiksi yhdysvaltalaiskaupungeissa kävely on taas harvinaisempaa, ja ilmiöstä käytetäänkin termiä ”aktiivisuuden eriarvoisuus”.
Samalla korostetaan espanjalaista sosiaalisuutta.
Kaupungit on rakennettu aukioiden ympärille, joissa ystävät, perhe ja työkaverit istuvat, syövät, juovat ja juttelevat. Etelä-Euroopan maat eivät saa korkeimpia onnellisuuspisteitä, koska onnellisuusarvioinneissa painotetaan pitkän aikavälin tyytyväisyyttä enemmän kuin lyhytkestoista iloa, naurua, hymyilyä ja hetkessä elämistä.
Tällaisista positiivisista tunteista ja iloisista hetkistä raportoivat useimmiten latinalaisamerikkalaiset, vaikkakin pitkäaikaisen tyytyväisyyden puitteissa kärjessä komeilevat Suomi ja Tanska.