”Mikään hallituspohja ei pääse karkuun sitä”

Kansanedustajan mukaan seuraavalla vaalikaudella on edessä menoleikkauksia.
Valtioneuvoston linna Helsingissä iltavalaistuksessa 17. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Valtioneuvoston linna Helsingissä iltavalaistuksessa 17. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Valtiovarainministeriö julkaisi viimeisimmän taloudellisen katsauksensa tänään torstaina.

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen muistuttaa Twitterissä, että samalla katsaus toimii virallisena ja lainmukaisena pohjana vaalien jälkeen aloittavan hallituksen ensimmäiselle menokehyspäätökselle.

Lausunnossaan valtiovarainministeriö toteaa, että julkinen velkasuhde kääntyi maltilliseen nousuun jo viime vuonna ja nousu kiihtyy tästä vuodesta alkaen.

Velkasuhteen kasvun pysähtyminen ei ole näköpiirissä ja julkisen talouden kestävyysvaje on nykyisellä kehityksellä noin kolme prosenttia suhteessa bkt:hen vuoden 2027 tasolla.

– Mikään hallituspohja ei pääse karkuun sitä, että edessä on menoleikkauksia, Valkonen toteaa.

LUE MYÖS:
Korkomenot nousemassa 5,1 miljardiin euroon 2027 – ”käänne parempaan tarvitaan”
Suomen ennustetaan nousevan taantumasta loppuvuonna

Antti Häkkänen ei ole ensimmäinen EU-maan ministeri, joka on Israelin vierailun yhteydessä tavannut ministeri Israel Katzin.
Mikko Savolan mukaan Israelin-matkaan liittyvä epäluottamuslause ontuu.
Studiossa vieraana Venäjä-tutkija Arto Luukkanen.
Mainos