Korkomenot nousemassa 5,1 miljardiin euroon 2027 – ”käänne parempaan tarvitaan”

Ekonomistin mukaan tämän hallituksen merkittävä investointi oli velanhoitomenot.
Euroseteleitä. Kuvituskuva. PIXABAY
Euroseteleitä. Kuvituskuva. PIXABAY

Valtiovarainministeriön tuoreen ennusteen mukaan Suomen valtion korkomenot ovat nykyisellä kehityksellä nousseet 5,1 miljardiin euroon vuonna 2027.

Korkomenojen osuus olisi tuolloin 1,6 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Valtiovarainministeriön tänään julkaiseman arvion mukaan julkisen talouden velan kasvun pysähtyminen ei ole näköpiirissä. Nykyisellä kehityksellä julkisen talouden kestävyysvaje on noin kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2027.

Tilanne huolestuttaa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajaa Sami Pakarista.

– Tämän hallituksen merkittävä tulevaisuusinvestointi oli velanhoitomenot. Jokainen voi pohtia, kuinka kestävää ja kuinka kauan näin voidaan jatkaa. Käänne parempaan tarvitaan, Pakarinen tviittaa.

Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut velkasuhdetta havainnollistavan taulukon valtiovarainministeriön julkaisusta.

LUE MYÖS:
Suomen ennustetaan nousevan taantumasta loppuvuonna

Professori kehottaa unohtamaan mielikuvan, jonka mukaan suomalaiset eivät halua sijoittaa varojaan.
Kerrostaloasumisen kulut voivat vaihdella rajusti paikkakunnan mukaan.
Markkinat vertaavat Ranskaa yhä enemmän Italiaan ja yhä vähemmän Saksaan.
Mainos