Kokoomuksen ja EPP:n europarlamentaarikko Mika Aaltola muistuttaa viestipalvelu X:ssä viesti- ja videokommenteissaan, että Venäjä on laajentumishaluinen.
– Suomalaiset tietävät sen. Olen täällä aamulenkillä Imatralla ja täällä tiedetään se. Meiltä ryöstettiin ja vietiin hyvin rakkaita alueita, karjalaiset tietävät, Aaltola sanoo videolla.
Entinen Ulkopoliittisen instituutin johtaja huomauttaakin, että Venäjä ottaa neuvotteluiden esittämisen heikkouden merkkinä. Niiden ehdottaminen on vaarallista.
– Neuvottelujen tarjoaminen [Vladimir] Putinille oli virhe. Ylivaltapyrkimysten sokaisema mies ei lue kädenojennusta rauhantahdoksi. Hän lukee sen heikkoudeksi, ja heikkous kutsuu, kirjoittaa Aaltola videon saatesanoissaan.
Heikolta näyttämisen takia ”likainen sota meitä vastaan kiihtyy.”
– Hän kokee hallitsevansa tilannetta. Ja se näkyy: uusi pakotepaketti viipyy EU:ssa. Epäröinti lännessä on Moskovan paras ase.
”Suur-Venäjän tavoitetta ei voida neuvotteluilla poistaa”
Aaltola muistuttaa, että diktaattori Vladimir Putin kirjoitti ennen suurhyökkäystään vuonna 2021 esseen, jonka mukaan Venäjä muodostuu kolmesta jakamattomasta osasta eli Venäjästä, Valko-Venäjästä ja Ukrainasta.
– Esseen isona ideana oli palauttaa jonkinlainen Neuvostoliitto. Tämä mentaliteetti ei ole hävinnyt Venäjältä mihinkään, enkä usko, että noin syvässä elävä, monisatavuotinen ja juurtunut haave olisi jotenkin neuvotteluilla tasoitettavissa, ja että neuvotteluilla voitaisiin muodostaa luottamus johonkin toisenlaiseen Venäjään.
Hän painottaa, että ”kun Venäjälle ehdotetaan neuvotteluita, sse näkee sen jo etupiirien rakentamisena.” Venäjä tulkitsee, että pala palalta sille ollaan nyt tarjoamassa uutta etupiiriä.
– Siten se yleensä kieltäytyy neuvotteluista ja viivyttää niitä, pelaa aikaa.
Tämän viivyttelyn aikana se toivoo saavansa itselleen lisää myönnytyksiä ja vastaan tulemista etupiirivaatimuksille.
– Neuvotella juuri silloin, kun Ukraina on tasoittamassa puntteja rintamalla, olisi hölmöä, kuten olisi myös silloin, kun Venäjä on voitolla.
Aaltola painottaa, että neuvotteluille paras ajankohta on, kun Venäjä on strategisesti häviämässä. Tavoitteen tulee olla mielessä kirkkaana ja siihen pitää pyrkiä vailla epäröintiä.
– Paras tulos, joka tässä Venäjän ikävässä Venäjä hyökkäyssodassa voidaan saavuttaa, on Venäjän strateginen häviö, alueellistuminen ja tietynlainen hajoaminen. Tämä on paras mahdollinen vaihtoehto.
Aaltolan mukaan tuolloin on parempi aika neuvotteluille.
– Venäjän kanssa voidaan neuvotella, kun se on heikko ja kärsii. Silloin Venäjä voi hyvin haluta neuvotteluja kanssamme ja ne voivat olla rakentaviakin. Päämääränä tulee olla, että Venäjältä kitketään tuo fasistinen ajattelumalli, että sillä on jonkinlainen ylivalta suhteessa muihin maihin.
Neuvottelujen tarjoaminen Putinille oli virhe. Ylivaltapyrkimysten sokaisema mies ei lue kädenojennusta rauhantahdoksi. Hän lukee sen heikkoudeksi, ja heikkous kutsuu.
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) July 22, 2026
Siksi likainen sota meitä vastaan kiihtyy. Hän kokee hallitsevansa tilannetta.
Ja se näkyy: uusi pakotepaketti… pic.twitter.com/BU5XJo2H6s