Euroopan pitäisi nähdä yksittäisten kriisien takana aikamme geostrateginen kokonaiskuva, arvioi europarlamentaarikko ja ulkopolitiikan asiantuntija Mika Aaltola (kok./EPP) viestipalvelu X:ssä.
Aaltola arvioi, että Eurooppaan kohdistuu neljä geostrategista painetta, mutta hyötyjiä on vain yksi eli Venäjä.
Hänen mukaansa Eurooppa on liian pitkään hoitanut kriisejä erillisinä ja tilapäisinä ongelmina. Aaltola kutsuu tätä manageerauspolitiikaksi, joka johti hänen mukaansa Angela Merkelin valtakaudella siihen, että Eurooppa menetti rauhan ja sota palasi maanosaan.
– Kaaduimme omiin ”näppäriin” paikkaratkaisuihimme, Aaltola kirjoittaa.
Venäjä on ainoa suora vihollisuus
Ensimmäinen kerros on kyky puolustautua. Aaltolan mukaan Venäjä on edelleen ainoa toimija, jolla ovat samassa paketissa vihamielinen aikomus, tarvittavat välineet ja käynnissä oleva operaatio.
– Kaikki muu on painetta. Vain tämä on vihollisuutta, hän kirjoittaa.
Toinen kerros on Euroopan kyky pysyä koossa. Aaltolan mukaan Ceutan tapahtumat opettivat tästä jotakin epämukavaa.
Ihmisvirtaa ei hänen mukaansa komentanut kukaan, vaan sen käynnisti huhu eikä käsky. Marokon passiivisuus rajalla oli silti tietoinen teko.
– Kymmenettuhannet eivät ylitä rajaa, ellei vartija käännä katsettaan, ja Rabat tuntee tämän käsikirjoituksen.
Aaltolan mukaan tilanteesta korjattiin poliittinen sato sekunneissa. Tapahtumat levisivät ruudulta toiselle ja ääriliikkeestä toiseen. Venäjä seurasi, oppi ja käytti toimintamallia hyväkseen.
Energia ja teollisuus ratkaisevat toimintakyvyn
Kolmas kerros on Euroopan voiman perusta eli energia ja teollisuus. Tämä paine ei Aaltolan mukaan uhkaa Eurooppaa suoraan, vaan heikentää kapasiteettia, jolla Eurooppa voi vastata kaikkiin muihin uhkiin ja paineisiin.
Hormuzinsalmen häiriöt voivat pitää energian hinnan korkealla, mikä rasittaa eurooppalaista teollisuutta, kansantalouksia ja puolustukseen käytettävissä olevia voimavaroja.
Neljäs kerros on turvallisuustakuu. Aaltolan mukaan epävarmuus Yhdysvaltojen sitoutumisesta ei ole viides erillinen uhka, vaan kerroin, joka moninkertaistaa kaikkien muiden paineiden vaikutuksen.
Aaltola korostaa, ettei kyse ole koordinoidusta pihtiliikkeestä Eurooppaa vastaan. Tilannetta kuvaa paremmin opportunistinen samanaikaisuus, jossa eri toimijat käyttävät avautuvia mahdollisuuksia omien tavoitteidensa edistämiseen.
Hänen mukaansa rehellisyys vaatii silti tunnustamaan, että vain yksi pääkaupunki hyötyy kaikista neljästä kerroksesta yhtä aikaa ilman, että sen tarvitsee nostaa sormeaan. Aaltola viittaa Moskovaan.
Eurooppa paikkasi kriisejä yksi kerrallaan
Samalla Euroopan on hänen mukaansa katsottava peiliin, sillä nykyinen tilanne ei ole täysin uusi.
Edellisellä vuosikymmenellä Eurooppa hoiti jokaisen kriisin erikseen. Vuoden 2015 siirtolaisvirtaa hallittiin sopimuksella Turkin ja Ankaran kanssa, Ukrainan sotaa pyrittiin rajaamaan Minskin sopimuksilla ja energiaturvallisuus rakennettiin halvan venäläisen kaasun varaan.
– Jokainen paikka piti hetken. Yhdessä me hävisimme rauhan.
Aaltolan mukaan manageeraus muistutti sään ennustamista päivä kerrallaan. Yksittäisiä ongelmia paikattiin sitä mukaa kuin ne ilmenivät, mutta niiden yhteisvaikutusta ei tarkasteltu strategisena kokonaisuutena.
Nyt Euroopan on hänen mukaansa nähtävä metsä puilta. Vanhoihin virheisiin ei ole enää varaa langeta.
Aaltola nimeää kolme saranakohtaa, joissa Euroopan on toimittava toisin.
Ensimmäiseksi päätökset on tehtävä ennen kuin kriisi on päällä, ei vasta sen keskellä. Muuten seuraava kriisi pakottaa Euroopan jälleen improvisoimaan periaatteitaan.
– Improvisoitu periaate on aina vähiten strateginen järki, Aaltola kirjoittaa.
Euroopan on vahvistettava omaa perustaansa
Toiseksi Euroopan on laitettava oma perustansa ja kestävyytensä kuntoon. Puolustusteollisuuden tuotantovauhti, energialähteiden hajauttaminen ja kauppapoliittisten välineiden vahvistaminen eivät hänen mukaansa ole erillisiä hankkeita, vaan saman strategisen hankkeen osia.
Euroopalla on oltava taloudelliset, teolliset ja poliittiset edellytykset tehdä omia päätöksiään ilman, että ulkopuoliset riippuvuudet ratkaisevat sen toimintavaihtoehdot.
Kolmas ja Aaltolan mukaan tärkein tehtävä on itse päätöksentekokyvyn suojaaminen.
– Niukin resurssi tässä kuvassa ei ole raha eikä ruuti vaan kyky valita.
Aaltola tiivistää tilanteen neljään paineeseen ja yhteen maaliin. Hänen mukaansa kansalaisille on kerrottava jo etukäteen, mistä Eurooppa ei ole valmis tinkimään.
Ratkaiseva tekijä on aika. Aaltolan mukaan niin sanotut harmaat ja uhkaavat vuodet eivät ole vasta edessä, vaan ne ovat käynnissä jo nyt.