Mika Aaltola: EU alistui USA:lle – kulut jäävät meidän maksettaviksi

Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan laiha sopu on parempi kuin lihava riita.
Kontteja satamassa USA:ssa. AFP / LEHTIKUVA / JUNI KRISWANTO
Kontteja satamassa USA:ssa. AFP / LEHTIKUVA / JUNI KRISWANTO

Uusi EU:n ja Yhdysvaltain välinen tullisopimus perustuu Donald Trumpin uhkaan 30 prosentin tullien käyttöönotosta, arvioi europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok./EPP).

Trump ilmoitti myöhään sunnuntaina, että osapuolet saavuttivat yhteisymmärryksen tullineuvotteluiksi. Uusien tullien tasoksi on tulossa 15 prosenttia joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sopimus tarkoittaa sitä, että Trumpin aiemmin uhkaamat 30 prosentin tullit EU:ta vastaan eivät toteudu.

– EU suostui 15 prosentin yleiseen tulliin, investointeihin sekä ase- ja energiakauppoihin. Tämä epätasapaino ei ole vahvaa diplomatiaa, vaan alistuva reaktiotila. Kustannukset kantaa EU‑teollisuus ja kuluttajat, Aaltola kommentoi viestipalvelu X:ssä.

Aaltola myös pohtii, miksi näin kävi.

– Yhdysvallat nauttii globaalissa taloudessa ainutlaatuisesta asemasta. Nyt se ottaa maksua ”klubiin” kuulumisesta. Edessä oli vain huonoja vaihtoehtoja. Geoekonomisesti ja erityisesti geopoliittisesti EU:n neuvotteluasema oli heikko.

Yrittäjien edunvalvontajärjestö Suomen yrittäjät pitää tärkeänä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välistä kauppasopimusta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tullit jäävät korkeiksi ja parempi sopimus oli toiveissa. Silti laihakin sopu on parempi kuin lihava riita, koska yritykset tarvitsevat ennakoitavuutta sekä EU ja Yhdysvallat toisiaan poliittisesti ja taloudellisesti, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen yrittäjistä kommentoi tiedotteessa.

– Toivottavasti sopimus kannustaa yrityksiä työllistämään ja investoimaan. Liikoja ei kannata kuitenkaan odottaa, Pentikäinen jatkaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan sopimus oli odotetun kaltainen.

– 15 prosentin tullit ovat korkeat. Ne muuttavat kaupan ja kumppanuuden tulevaisuutta erilaiseksi. Silti epävarmuuden poistuminen ja kilpailuasetelman pysyminen vakaana ovat tärkeintä, hän kirjoittaa X:ssä.

– USA:n kuluttajat kun laskun pääosin maksavat, Romakkaniemi jatkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

 

Rikastetun uraanin paikantaminen ja kaivaminen esiin vaatisi vähintään satojen sotilaiden operaation.
Öljyreitin turvaamisen olisi pitänyt olla tärkein asia, John Bolton sanoo.
Kyseessä voi olla GBU-72/B-asejärjestelmän ensimmäinen käyttökerta taistelussa.
Mainos